Kiinassa aukesi maailman pisin luotijunarata

Kiinassa on käynnistynyt luotijunaliikenne yli 2 000 kilometriä pitkällä reitillä. Yhteys lyhentää junamatka-ajan Pekingistä eteläiseen Guangzhouhun kolmannekseen.

Ulkomaat
Ilmakuva kymmenistä varikolla seisovista luotijunista.
Futuristiset CRH380-luotijunat odottivat varikolla Wuhanissa 25. joulukuuta.STR

Kiinan valtiollinen televisio lähetti keskiviikkona kuvaa ensimmäisen junan lähdöstä Pekingistä kohti etelää. Juna matkaa 2 300 kilometrin päähän Guangzhoun talouskeskukseen 300 kilometrin keskinopeudella.

Reitin ensimmäinen juna lähti matkaan 26. joulukuuta, koska se on edesmenneen kommunistijohtaja Mao Zedongin syntymäpäivä.

Suuri osa nyt vihitystä reitistä oli jo luotijunakelpoista. Yhteyden avaamisen mahdollisti Zhengzhou-Peking-osuuden valmistuminen. Kun junamatka Pekingistä Guangzhouhun kesti aiemmin 22 tuntia, sujuu se nyt kolmasosassa aiemmasta.

Kiina otti ensimmäiset luotijunat käyttöön vuonna 2004. Verkon laajentumistahti on ollut rivakka: jo vuonna 2010 nopeiden junien käyttöön kelpaavaa rataa oli yli 8 000 kilometriä, eniten maailmassa. Määrä on vielä tarkoitus kaksinkertaistaa vuoteen 2020 mennessä.

Täysin moitteetta rakennusprojekti ei ole sujunut. Turvallisuusongelmat ja väärinkäytökset huipentuivat vuonna 2011 sattuneeseen kahden luotijunan törmäykseen, jossa kuoli 40 ihmistä. Kiinan viranomaiset vakuuttavat työskennelleensä viime aikoina ankarasti kohentaakseen rautatieliikenteen turvallisuutta.

Lähteet: AFP