Talviluonnon seuranta on pienten merkkien taidetta

Luonto ei nuku vaikka pakkanen paukkuu tai paksu lumi verhoaa maisemaa. Horrostajat ovat piiloissaan, mutta näennäisessä hiljaisuudessa kuuluvat lintujen hennot viserrykset. Jäljet paljastavat, kuka viimeksi on liikkunut ja minkä perässä. Myös saalistuksen onnistuminen näkyy hangella.

luonto
Hämeenlinnalainen luonto-opettaja ja -harrastaja Panu Villanen
Markku Karvonen / Yle
Talitiainen lumihangella

Talvisen luonnon nautintoja ovat vaikka lumisen tai kuuraisen maiseman kauneus, raikkauden tuntu, kulkijoiden merkit lumella ja mahdollisuus liikkua jäillä. Monille talvi on kesää keskittyneempää luonnon seurantaa, kiitos ruokintapaikoilla vierailevan lintupaljouden.

- Kun ihmisiltä kysyy harrastavatko he lintuja, vastaus on ei. Kun kysyy ruokkivatko he lintuja, vastaus on kyllä. Seuraatteko lintuja joka päivä? Kyllä. Teettekö ihan muistiinpanoja ruokintapaikalla käyvistä linnuista tai niiden käyttäytymisestä? Kyllä. Ja silti ihmiset ajattelevat, että he eivät harrasta lintuja, naurahtaa hämeenlinnalainen luonto-opettaja ja -harrastaja Panu Villanen.

Kaupunkilaisenkaan ei tarvitse lähteä merta edemmäs...

Teemme hänen kanssaan pienen kävelyn kaupunkialueen keskelle jääneessä pikku metsikössä. Puissa vilahtaa silloin tällöin linnun pyrähdys. Vihervarpuset ja erilaiset tiaiset ääntelevät oksien suojassa. Polun varren käpytikka päästää kirkaisun ja lentää nuoreen haapaan pienen matkan päähän.

- Linnut varautuvat talveen jo syksymmällä ja alkavat muodostaa pikku porukoita. Siten ne ovat paremmassa turvassa ja selvitymismahdollisuudet ovat paremmat. Mistä kuulee säksätyksen ja keskittyy tarkkailemaan, siellä päin voi havaita muitakin lintuja. Tali- ja sinitiaisten porukoissa voi vaikka hömötiaisia, hippiäinen tai puukiipijä. Jos enemmistö on tiaisia, puhutaan tiaiskillasta. Joukkovoima on myös varislintujen keino selviytyä talvesta.

- Ei aina tarvitse seurata jotakin lajiluetteloa. Talvisten liikkujien seuraaminen on jo sinänsä hauskaa puuhaa, ja niissä on selvästi yksilönsä kuten meissä ihmisissäkin. Tiaisten lisäksi voi seurata parvia, joissa on vihervarpusia, urpiaisia, tiklejä, joku hemppokin voi eksyä joukkoon. Ja sulassa tietenkin talveksi jääneitä vesilintuja.

Lumikko on kaunis mutta ahnas peto

Kaupungissakin rusakot ovat jättäneet uudelle lumelle hyppyjälkiään.

- Meidän oman metsäjäniksemme talvinen selviytymiskeino on pysytellä melko pienellä alueella, jonka se tuntee joka sopukkaa ja risua myöten. Vaaran uhatessa se tietää heti, minne mennä ja mitä kautta. Ja missä on jänis, siellä on kohta kettu jättämässä lumeen omaa saduistakin tuttua jälkien helminauhaansa. Ja hangen alla tapahtuu kaiken aikaa asioita, joita emme näe.

- Ketun jälkiä näkee ihan kaupungissa, samoin rakennusten kulmilla saattaa liikkua lumikko tai kärppä. Ne voivat tehdä pesänsä vaikka liiteriin tai viettää siellä talvea. Lumikko on hurja peto, mutta kaunis eläin. Talvella näkee joskus se jälkien jonossa isomman tumpsauksen, kun se on itseään isompaa saalista kantaessaan mennyt vähän nokalleen.

- Ruokinta on aina pidettävä siistinä. Muutenkin on muistettava luonnon kunnioittaminen ja hyvät tavat. Talitiainen saattaa olla aika uuvuksissa lintulaudalle tullessaan, ja sille on annettava ruokarauha. Ja kiikarien kanssa on kohteliasta selvästi näyttää katselevansa juuri lintuja, ei muita ihmisiä tai rakennuksia, muistuttaa Panu Villanen.