Sulakkeen toimitusjohtaja lähtee - 15 kuukautta yhtiössä riitti

Paul LaFountain ei blogissaan tarkemmin kerro, miksi hän jättää yhtiön tai mitä hän aikoo seuraavaksi tehdä.

talous

Habbo Hotel -peliympäristöä pyörittävän Sulakkeen toimitusjohtaja jättää yhtiön. Toimitusjohtaja Paul LaFontaine kertoi asiasta maanantaina blogissaan. LaFountain ehti toimia Sulakkeen toimitusjohtajana vain reilun vuoden ajan - 15 kuukautta.

LaFountain ei blogissaan tarkemmin kerro, miksi hän jättää yhtiön tai mitä hän aikoo seuraavaksi tehdä. LaFountain ainoastaan kiittelee ja kehuu pestiään Sulakkeessa.

Ennen Sulaketta LaFountain työskenteli Disneyllä.

Päättymässä olevan vuoden aikana Sulake joutui keskellä pedofiliakohua. Brittiläinen Channel4-kanava väitti kesäkuussa, että Sulakkeen Habbo Hotel on pedofllien paratiisi. Kesällä Sulake sulki kaikki keskustelualustansa varotoimenpiteenä.

Pedofiliaväitteiden takia kaksi Sulakkeen omistajista vetäytyi yhtiöstä. Lokakuussa yhtiö käynnisti myös yt-neuvottelut.