Veikko Huovinen - Hirmuinen humoristi

Panu Rajalan Hirmuinen humoristi on tervetullut lisä suomalaiseen Huovis-tutkimukseen. Moni Veikko Huovisen ystävä varmasti löytää Rajalan teoksen avulla uusia näkökulmia oman suosikkinsa tuotantoon, arvioi Juha Pikkarainen.

Veikko Huovinen
Veikko Huovinen: Hirmuinen humoristi -kirjan kansi
WSOY

Vaikka huumori on yksi valtavirtauksista tämän päivän areenoilla ja tv-tuotannossa kaikilla kanavilla, hämmästyin melkoisesti selatessani läpi Pekka Tarkan vuonna 2000 ilmestyneen kuudennen painoksen hänen tunnetusta teoksestaan Suomalaisia nykykirjailijoita. Kirjassa esitellään sata reilun kymmenen vuoden takaisen ajankohdan merkittävintä suomalaiskirjailijaa. Selailun tuloksena löysin tuosta joukosta vain neljä humoristiksi luokiteltavaa kirjailijaa vain neljä prosenttia koko otoksesta. Mielestäni se on hämmästyttävän vähän. Tottakai huumoria löytyy hyvin monen kirjailijan tuotannosta mutta vain neljällä prosentilla se on heidän tuotantonsa keskeisin aihealue. Nuo neljä kirjailijaa, jotka Tarkan kirjasta löysin olivat Veikko Huovinen, Simo Hämäläinen, Arto Paasilinna ja Petri Tamminen. Tällaisesta tuloksesta voisi päätellä, että huumori on todella harvinaista herkkua suomalaisessa vakavasti otettavassa kirjallisuudessa. Kertooko se jotakin meistä suomalaisista?

Yksi edellä luetelluista humoristeista on saanut jo kolmannen elämäkertansa tai ainakin vankan kirjallisen henkilökuvan. Professori Panu Rajala julkaisi syksyllä WSOY:n kustantamana jo seitsemännen kirjailijahenkilökuvansa. Uutuuden nimi on Hirmuinen humoristi, alaotsakkeena Veikko Huovisen satiirit ja savotat. Vuonna 1945 syntynyt Panu Rajala toimi Tampereen yliopiston teatterin ja draamantutkimuksen professorina. Hän on ollut erityisen tuottelias kirjallisuudentutkijana viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana, kun on julkaissut kuusi kirjailijaelämäkertaa tai henkilökuvaa. Veikko Huovinen eli vuosina 1927 – 2009. Koulutukseltaan hän oli metsänhoitaja mutta jättäytyi ammattikirjailijaksi jo kolmikymppisenä. Hän julkaisi yli 50 vuotta jatkuneen kirjailijauransa aikana reilut 30 teosta, romaaneja ja novelleja.

Rajala yhdistelee eri aikoina kirjoitettuja teoksia aihepiireittäin ja avaa näin kirjan lukijalle aivan uusia näkökulmia.

Juha Pikkarainen

Konsta Pylkkänen

Lukevan yleisön keskuudessa Veikko Huovisen tunnetuin kirjallinen hahmo on tietysti metsätyömies Konsta Pylkkänen, josta kertovan Havukka-ahon ajattelijan Huovinen kirjoitti jo 25-vuotiaana. Kirja ilmestyi vuonna 1952. Tämä teos on yhä kymmenen painetuimman suomalaisen teoksen joukossa. Konstan pariin Huovinen palasi kahdesti uudelleen, vuonna 1961 Konstan Pylkkerössä ja vuonna 2004 teoksessa Konsta Pylkkänen etsii kortteeria. Konstan hahmo kiinnosti alusta asti myös teatteriväkeä. Jo vuonna 1953 se luettiin radiossa jatkoluentana ja teatterissa siitä tehtiin useita versioita. Televisiossa Konsta seikkaili moneen otteeseen ja viimein vuonna 2010 Konsta Pylkkänen pääsi myös Kari Väänäsen ohjaamaan elokuvaan. Valitettavasti Veikko Huovinen ei ehtinyt nähdä Konstaa valkokankaalla.

Panu Rajalan Hirmuinen humoristi poikkeaa perinteisestä elämä ja teokset -kaavasta. Hän kirjoittaa henkilökuvansa Huovisen kirjoittaman kirjallisuuden kautta. Rajala yhdistelee eri aikoina kirjoitettuja teoksia aihepiireittäin ja avaa näin kirjan lukijalle aivan uusia näkökulmia. Tietenkin kaiken taustalla kulkee kirjailijan henkilökuva ja sen eri vaiheet. Aluksi Rajalan valinta saattaa oudoksuttaa mutta kun lukija pääsee mukaan Rajalan tapaan jaoteltuun Huovisen maailmaan alkaa kirjan teksti vetää.

Itse pidän eniten Veikko Huovisen tuotannossa Konsta Pylkkäsestä ja Hamstereista eli hänen lempeästä ja ymmärtävästä huumoristaan. Näissä teoksissa Huovinen käsittelee mielestäni ihmisen universaaleja ominaisuuksia. Niihin ei liity mikään pikkupolitikointi tai turhanpäiväinen ilkeily. Panu Rajala löytää monista Huovisen satiirisista novelleista etenkin 1970-luvulta nykyisten perussuomalaisten esiasteita, väittääpä hän Huovista jonkinlaiseksi esiperussuomalaiseksi ennakkoluuloineen. Varmasti joissain kärjekkäimmissä 1970-luvun vasemmistoon suunnatuissa sivalluksissa voi nähdä jotakin vennamolaista kansan syvien rivien purnausta. Minun mielestäni Veikko Huovinen on huonoimmillaan noissa vasemmistovastaisissa satiireissaan. Niissä hän sortuu mielestäni pikkumaisuuksiin ja henkilökohtainen kauna ja kateuskin nousevat päällimmäiseksi.

Kansallista huumoria

Vaikka huumori on universaali ilmiö, ei Veikko Huovinen koskaan saavuttanut kansainvälistä menestystä, toisin kuin hänen nuorempi kollegansa Arto Paasilinna. Huovinen itsekin ihmetteli asiaa ja johtihan kansainvälisen menestyksen puute omalta osaltaan myös kustantajan vaihdokseen 1970-luvun puolimaissa. Ehkä Veikko Huovisen huumori on pohjimmiltaan liian kansallista ja perustuu niin voimakkaasti kieleemme, että käännetty teksti menettää teränsä. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Huovisen kekseliäät mutta vain suomalaisia naurattavat uudissanat ja kymmenet henkilönimet.

Panu Rajalan Hirmuinen humoristi on tervetullut lisä suomalaiseen Huovis-tutkimukseen. Moni Veikko Huovisen ystävä varmasti löytää Rajalan teoksen avulla uusia näkökulmia oman suosikkinsa tuotantoon. Uskon, että Veikko Huovinen ei häviä keskuudestamme mihinkään vaan hänen omintakeinen tuotantonsa saa uusia ystäviä lapsistamme ja lapsenlapsistamme.