1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Palot vähenivät, sen sijaan pelti rytisi entistä enemmän

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen hälytystehtävät vähenivät viime vuonna. Myös erheellisten paloilmoitusten määrä on laskenut. Liikenneonnettomuuksia oli aiempaa enemmän.

Päiväkoti Pellavaa sammutettiin Espoossa kesällä 2012.

Vuonna 2012 sireenit soivat Länsi-Uudellamaalla aiempaa harvemmin. Kokonaisuudessaan pelastuslaitos sai 6 500 hälytystä, kun vuotta aiemmin tehtäviä oli 8 000. Esimerkiksi rakennuspalojen määrä on laskenut tasaisesti viime vuosina.

Viime vuonna Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalopaikalle 350 kertaa. Kaksi vuotta aiemmin palot työllistivät liki 400 kertaa. Myös erheellisten paloilmoitusten määrä on laskussa.

Vakavimmat palot tapahtuivat Vihdissä, Kirkkonummella ja Espoossa. Vihdissä menehtyi kaksi henkilöä asuinrakennuksen tulipalossa, lisäksi palokuolemia oli myös Kirkkonummella ja Espoossa. Espoolainen autokorjaamon tulipalo sekä kerrostalopalo puolestaan aiheuttivat kummatkin noin miljoonan euron palovahingot.

Liikenneonnettomuuksien määrä sen sijaan on kasvanut noin kymmenen prosenttia vuodesta 2011. Tehtäviä oli vuoden 2012 aikana 1 100, kun niitä 2011 oli 983 kappaletta.