Pirjo Hassinen nappasi Savonia-palkinnon jo toistamiseen

Savonialla palkittu Popula-romaani syntyi pelästyksestä, jonka oikeistopopulististen asenteiden nopea nousu Suomessa sai aikaan kirjailijassa. Romaanissa Suomi-veljien toiminta johtaa väkivaltaan.

kulttuuri
Pirjo Hassisen kirja Popula.
Timo Heikura / Yle

Tämänvuotinen Savonia-kirjallisuuspalkinto on myönnetty kirjailija Pirjo Hassiselle romaanista Popula. Kuopion kaupungin myöntämä Savonia-palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa, ja se jaettiin nyt 24. kerran.

Palkintoraadin muukaan teos on "lämpimästi ja tarkkanäköisesti kerrottu tarina ajan ilmiöistä Suomessa". _Populaa _kiitetään siitä, että se ottaa kantaa moniin tämän päivän ongelmiin.

Kuopiossa syntynyt, Jyväskylässä asuva Pirjo Hassinen on saanut Savonia-palkinnon jo kerran aiemminkin, vuonna 1995 romaanista Ennustaja. Hassinen on ollut myös neljästi Finlandia-palkintoehdokkaana.

Asenneilmapiirin muutos säikäytti kirjailijan

Populan, Hassisen kolmannentoista teoksen keskeisiä aiheita ovat rasismin ja oikeistopopulismin tarjoukset sivuun jääneille. Kirjailija kertoo, että hänen oli suorastaan "pakko" tarttua aiheeseen sen ajankohtaisuuden vuoksi ja puristettava se vuodessa, vielä edellisestä kirjasta väsyneenä.

Kirjailija muistuttaa, että tällainen oikeistopopulistinen liike ei synny tyhjästä, vaan se kuvastaahyvinvointiyhteiskunnan ahdinkoa ja hätätilaa.

Kyllä se hyväilee.

Pirjo Hassinen

- Tämä on aina sellainen reaktionistinen liike, joka salakuljettaa ihan uskomattomia asenteita. Ja just niistä asenteista pelästyneenä ja järkyttyneenä ja vihaisena minä kirjoitin tämän kirjan.

Hassisen kirjassa Suomi-veljien toiminta johtaa rankkaan väkivaltaan. Jossain tilanteessa Suomessakin voisi näin käydä, pelkää Pirjo Hassinen.

- Jos tällaiset mielipiteet, jotka nyt on marginalisoitu joittenkin fraktioiden mielipiteiksi, jos ne sais enemmän jalansijaa valtamielipideilmastossa, niin mä olen ihan varma, että jotain vois todella tapahtua, koska kyllä tässä kaikki konfliktin osaset on jo olemassa.

Pirjo Hassinen.
Pirjo Hassinen.Timo Heikura / Yle

Osasilla Hassinen viittaa muun muassa ehdottomasti maahanmuuttoa vastustaviin ja rasistisiin mielipiteisiin ja toisaalta siihen, että maassa asuu jo tänne muuttaneita.

Kirjailija tarvitsee kiitosta 

Hassinen oli ehdolla Populastaan myös tuoreimman Finlandia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Ehdokkuudestakin saa nauttia, mutta palkintojen merkitys on erilainen.

- Finlandia-palkinto on kaupallinen kantoraketti, se räjäyttää myynnin, kuvaa Hassinen. Hänen mielestään kaikki palkinnot ja ehdokkuudet ovat kuitenkin tärkeitä kirjailijoille.

- Palkinto tai ehdokkuus tarkoittaa, että kirjani on poimittu esiin sen vuoden sadosta. Kyllä se hyväilee, kirjailija myöntää.

Savonia-palkinnon vaikutus kirjojen myyntiin on Hassisen arvion mukaan alueellinen, tosin laajasti alueellinen.

Vihaisena minä kirjoitin tämän kirjan.

Pirjo Hassinen

- Sitä paitsi fakta on, että suurin osa kirjoista myydään ennen joulua. Kirja on tyypillisesti lahjaesine.Ihmiset jonottavat sitä usein itselleen kirjastosta, mutta ystäville ja sukulaisille se ostetaan, kirjailija tietää.

Kuopion kaupunginkirjaston asiakkaiden suosikki Savonia-palkinnolle oli kuopiolaissyntyisen Sirpa Kähkösen Hietakehto. Varjosavonia-äänestykseen tosin osallistui vain 45 asiakasta, mutta heistä puolet äänesti Kähkösen romaania.