1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. yksityistiet

Yksityistiet tulossa kuntalaisten kontolle

Kokkola aikoo siirtää yksityisteiden kesäkunnossapidon asukkaille. Maaseutualueita pääosin koskevan uudistuksen läpivienti edellyttäisi kymmeniä vuosia uinuneiden, käytännössä kuolleiden tiekuntien elvyttämistä. Kokkolan vanhoissa maaseutukylissä suunnitelmista ollaan tyrmistyneitä.

Kuva: Kalle Niskala / Yle

Kokkolan Kotkamaalla asuva Jan-Erik Andersson pitää suunnitelmaa täysin käsittämättömänä.

- Minä en haluaisi olla sen puulaakin puheenjohtaja tai rahastonhoitaja. Kuka kerää rahat teiden kunnostukseen ja miten kunkin talon vastuu määritellään? Tämän päivän ihmiset ovat tottuneet siihen, että kaupunki hoitaa tiet, Andersson laukoo.

Entisenä puutavarayhtiön työntekijänä hän sanoo tietävänsä, millaisia intohimoja tieasiat herättävät.

Tilanne Kokkolassa onkin poikkeuksellinen. Kaupunki on hoitanut pienetkin kylätiet lähes kaavateiden tapaan ympärivuotisesti aina 70-luvulta lähtien.

Lupaus on peruja silloisesta Kaarlelan kuntaliitossopimuksesta.

Kaupungininsinööri Heikki Penttilä myöntää vaikeudet. Kanta-Kokkolassa on kymmeniä yksityisteitä, ja niissä jokaisessa pitäisi olla oma hoitokuntansa. Todellisuudessa kolme-neljäkymmentä vuotta sitten viimeksi toimineista hoitokunnista monet ovat käytännössä lopettaneet.

- Kaupunki on kuitenkin hoitanut käytännön työt ympärivuotisesti ja kantanut vastuuta teiden yleisestä kunnosta. Tilanne on periaatteessa laiton. Jokaisella yksityistiellä pitää olla oma hoitokuntansa. Vaikeaa niiden uudelleenvirittäminen on, myöntää virkamiehenä uudistusta valmistellut kaupungininsinööri Heikki Penttilä.

Kuka kerää rahat teiden kunnostukseen ja miten kunkin talon vastuu määritellään?

Jan-Erik Andersson

Kun suunniteltu parinsadan tiekilometrin kesäkunnossapito siirretään avustettaville hoitokunnille, kertyy siitä säästöä 80 000 euroa vuodessa. 

Poliittiset intohimot vähissä

Valmistelevassa työryhmässä yksimielisesti hyväksytyn suunnitelman mukaan kaupunki hoitaisi jatkossa vain vilkkaimmat 25 kylätiekilometriä ympäri vuoden.

Suunnitelma on ollut kertaalleen jo valtuuston käsittelyssä, mutta palautui RKP:n vaatimuksesta uudelleen valmisteluun. Asia on tulossa uudelleen samansisältöisenä valtuuston käsittelyyn.

RKP:n valtuutettu Marlen Timonen, itsekin yksityistien varressa asuva, on ymmällään ja moittii asian valmistelua. Työryhmässä ollut ainoa poliitikko asustaa kaupungin keskustassa, eikä ole asianosaisten mielipiteitä kysellyt.

- Olen hivenen tyytymätön asian valmisteluun. Siitä ei ole tullut mitään ennakkotietoa asukkaille, eikä valtuutetuille. Kyllä hyvä hallintotapa edellyttää, että tällaisesta asiasta kysytään tai ainakin tiedotetaan ennakkoon. Tätä on valmisteltu täysin pimennossa, Marlin Timonen moittii ja sanoo puolueensa reagoivan tilanteeseen.