Kolumni: Katso, mutta älä kysy

Ihmiset tatuoivat itseään yhä enenevässä määrin. Tatuointeja on monenlaisia, niin kuin itsensä tatuoijiakin.

tatuointi
Tatuoinnin tekemistä
Ville Välimäki / Yle

Tyyppi 1. ”Rakkaudenosoitus”. Ihoon läntätty kihlatun nimi tai kihlauspäivämäärä tai jopa sormeen kirjaillut sormukset. Lapsen tai lasten nimet, koiran, kissan tai marsun nimi tai kuva. Eli jonkinlainen muistutus siitä, mikä on itselle tärkeää – ja ennen kaikkea pysyvää. Esimerkiksi kihlauksen pysyvyydestä ei voine aina mennä takuuseen, jolloin joutuu turvautumaan kalliiseen ja kivuliaaseen tatuoinnin poistattamiseen. Se voi tulla pahimmillaan maksamaan lähemmäs 2000 euroa. Paitsi että erosta tulisi tällä tavoin kivualias sekä henkisesti että fyysisesti, niin myös kohtuullisen kallis.

Tyyppi2. ”Tyhjä, mutta kaunis”. Esteettisistä syistä otettu kuva, kuin maalaus. Erityisesti naiset suosivat näitä värikkäitä, kauniisti esimerkiksi nilkkaa pitkin kieputtelevia tatuointeja. Tatuoinnilla ei monestikaan näissä tapauksissa ole erityistä tarinaa tai merkitystä – se vain näyttää hyvältä juuri siinä kohdassa ihoa. Esteetikkotatuoijat ovat usein myös niitä, joiden kehon koristelusta ei tahdo tulla loppua. Esteettisestä vaikutelmasta voi parinkymmenen tatuoinnin jälkeen olla monta mieltä.

Tyyppi 3. ”Perustribaali”. Jippu laulaa ex-miehelleen Jussi Lammelle tekemässään pilkkalaulussa näin ”Sä aina sun eksistä valitit ja itelläs on junttitribaali”. Tribaaleja pidetään banaalina tatuointiratkaisuna, ja niiden ottajalla on ainakin yleisen käsityksen mukaan aika harvoin mitään varsinaista syytä kehonsa kuvittamiseen. Tai jos onkin, niin kukaan ei sitä syytä usko. Tribaali on monen mielestä menneen talven lumia. Ja ilmeisesti se on myös naislaulaja Jipun vahva kanta.

Tyyppi 4. ”Mysteeri”. Eli monesti hienokin kuva, mutta niin abstrakti, ettei sen tarkoituksesta ota selvää ilman kysymistä. Nämä mysteeritatuoinnit ovat vielä monesti valtavan kokoisia, varsin näyttäviä ilmestyksiä. Esimerkiksi koko käsivarren peittäviä. Mutta auta armias, jos kiinnostuneena kysyt, mikä tämän tatuoinnin merkitys on. Sitä ei kerrota. Se on salaisuus. ”Se on mun henkilökohtainen asia.” Anteeksi nyt vaan, mutta ei päiväkirjaakaan jätetä avonaisena työpaikan pöydälle. ”Mun naama on täynnä näitä mustia pilkkuja, mut en mä kerro, että miksi.” Henkilökohtaisuudet ja salaisuudet voisi minun mielestäni piilottaa vähän tehokkaammin. Eri asia on esimerkiksi arpi, en minä sellaisten alkuperistä mene utelemaan. Mutta että ihmisen itsensä ihoonsa painama taideteos on jotenkin huippusalainen. Voi hyvänen aika.

Tyyppi 5. ”Ei tatuointeja”. Ei tämä mikään periaatekysymys ole, mutta minulla ei ole tatuointeja. Minulle ei ole tullut tarvetta kuvittaa ihoani. En tiedä miksi, koska se tuntuu olevan kovin yleinen tarve.

Oli aihe tai tarina mikä hyvänsä, niin tuntuu jostain syystä naiivilta ajatukselta painaa se ihoonsa. Ellen sitten ottaisi sitä tribaalia. Perustribaalia, tai julmemmin muotoiltuna, Jipun sanoin: junttitribaalia.

Tiedä häntä. Ainakin toistaiseksi pysyn kuvioimattomana. Jos tai kun joskus itseäni kuvitan, lupaan kertoa kaikille tarinan mahdollisen mysteeritatuointini taustalla.