Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi

Tommi Uschanovilta ilmestyi syksyllä toivottavasti runsasta keskustelua herättävä kirja, missä tutkitaan ja selvitetään Suomea, suomalaisuutta ja Suomi-kuvaa. Uschanovin mielestä emme näe Suomea Suomelta. Hän perustelee kirjassaan väitteensä esimerkein Suomen historiasta, kulttuurista, kielestä ja koko sosiaalisesta todellisuudesta.

Tommi Uschanov
Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi -kirjan kansi
Kustannusosakeyhtiö Teos

Maailmalla on julkaistu viime vuosina tiuhaan erilaisia tutkimuksia, joissa on vertailtu eri maita koulutuksen tason, oppimistulosten, korruption vähäisyyden, turvallisuuden tai vaikkapa elinolojen perusteella. Poikkeuksetta on Suomi sijoittunut näissä vertailuissa erinomaisesti. Monissa vertailuissa me olemme olleet ykkösiä jo pitemmän aikaa. Väitän, että nuo hyvät sijoitukset kansainvälisissä vertailuissa eivät näy ihmisten jokapäiväisessä arjessa tai sitten me olemme tulleet sokeiksi ja kuuroiksi monille asioille mitä ympärillämme tapahtuu.

...tiedämmekö me edes Suomesta ja suomalaisuudesta muuta kuin perättömiä myyttejä, joita sattumalta tai erehdyksessä on syntynyt tai tietoisesti synnytetty?

Juha Pikkarainen

Yhdenlaisena asioitten kyseenalaistajana sitä ensimmäiseksi miettii, että nämä vertailut on tehty väärin kysymyksin ja siksi tulokset mairittelevat meitä kovasti. Mutta voihan asia tietysti olla niinkin, että tiedämme varsin huonosti todellisuudesta ja arjesta muualla maailmassa. Olemme vain käpertyneet itseemme ja pienetkin ongelmamme alkavat tuntua suurilta. Mutta tiedämmekö me edes Suomesta ja suomalaisuudesta muuta kuin perättömiä myyttejä, joita sattumalta tai erehdyksessä on syntynyt tai tietoisesti synnytetty?

Tommi Uschanovilta ilmestyi syksyllä toivottavasti runsasta keskustelua herättävä kirja, missä tutkitaan ja selvitetään Suomea, suomalaisuutta ja Suomi-kuvaa. Kirja on nimeltään Miksi Suomi on Suomi ja sen on kustantanut Teos. Kyseessä on kolmas osa löyhästä trilogiasta, jonka aikaisemmat osat ovat vuonna 2008 ilmestynyt Mikä vasemmistoa vaivaa? ja vuonna 2010 ilmestynyt Suuri kaalihuijaus. Vuonna 1975 syntynyt Uschanov on Venäjää osaamaton ja siellä koskaan käymätön neljäsosavenäläinen, joka on syntynyt Joensuussa. Hän muutti Helsinkiin opiskelemaan 1990-luvun lopulla ja on elättänyt itsensä tutkijana, kääntäjänä ja kirjailijana.

Kirjansa johdannossa Uschanov ruotii sanontaa – nähdä metsä puilta – ja väittää, ettei aina nähdä edes metsää metsältä. Se on niin arkinen ja jokapäiväinen. Vastaavasti Uschanovin mielestä emme näe Suomea Suomelta eli totuus Suomesta kuuluu sellaisiin totuuksiin, jotka periaatteessa kaikki tietävät mutta harvemmin ajattelevat. Tommi Uschanov perustelee kirjassaan väitteensä esimerkein Suomen historiasta, kulttuurista, kielestä ja koko sosiaalisesta todellisuudesta. Uschanov on jakanut kirjansa johdannon lisäksi kolmeen lukuun, joista ensimmäinen käsittelee Suomen erityisluonnetta, toinen taloutta ja hyvinvointia ja kolmas historiatonta Suomea. Omasta mielestäni kirjan kolmas luku on mielenkiintoisin mutta kyllä kirjailija kyseenalaistaa ja purkaa mainiosti myös talouselämästämme rakennettuja myyttejä.

Hyvinvointivaltion sankarit

Tänä päivänä Suomi paistattelee maailmalla Pohjoismaisena hyvinvointivaltiona mutta aiheesta Uschanov ihmettelee missä ovat hyvinvointivaltioajattelun sankarit? Kuka tai ketkä olivat koko ajatuksen takana? Vuonna 2004 järjestetyssä Sata suurinta suomalaista äänestyksessä joukon ainoa sosiaalipoliitikko oli Mato-Alli eli Alli Vaittinen-Kuikka, joka tuli tunnetuksi1950-luvulla lapamatoa vastaan tehdystä työssä ja myöhemmin kansanedustajana. Kukaan ei äänestyksessä muistanut Pekka Kuusta tai Alli Lahtista, jotka tekivät Mato-Alliin verrattuna moninkertaisen työn sen eteen, että maastamme lopulta tuli ns. Pohjoismainen hyvinvointivaltio.

Taistolaisuudella oli merkitystä yliopistopiireissä ja kultturiväen keskuudessa mutta mitään poliittista valtaa sillä ei koskaan ollut.

Juha Pikkarainen

Kirjansa kolmannessa luvussa Uschanov käsittelee ansiokkaasti historiamme harhoja, joita yhä pidetään yllä. Tänään ajatellaan, että vaaleissa voittavan suurimman puolueen puheenjohtaja on aina pääministeri mutta näin on toimittu vasta 20 vuotta. Kaarlo Harvala oli SDP:n puheenjohtaja 1930-1942 eli pitempään kuin kukaan muu. Hän ei ollut kuitenkaan kertaakaan edes ministeri, vaikka SDP oli koko ajan suurin puolue ja mukana monessa hallituksessa.

Mielenkiintoisia ovat historian harhat taistolaisuuden suuresta merkityksestä Suomessa 1970-luvulla ja tuorein harha liittyy Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan tv-esityksiin. Taistolaisuudella oli merkitystä yliopistopiireissä ja kulttuuriväen keskuudessa mutta mitään poliittista valtaa sillä ei koskaan ollut. Kun Tuntemattoman sotilaan esitysaikaa siirrettiin hieman myöhemmäksi viime itsenäisyyspäivänä, puhuttiin historiallisen tradition rikkomisesta. Tosiasiassa Laineen Tuntematon sotilas on esitetty televisiossa kerran 1960-luvulla, kahdesti 70-luvulla, kerran 80-luvulla ja kolme kertaa 90-luvulla. Vasta vuodesta 2000 alkaen se on esitetty joka vuosi, joten historiallinen traditio on todella lyhyt, jos sellaisesta voi edes puhua.

Tommi Uschanovin kirja Miksi Suomi on Suomi pohtii asiaa hyvin monelta kannalta. Se antaa monia vastauksia mutta moni kysymys jää edelleen ilman vastausta. Mitään yksiselitteisiä ja kaikkien hyväksymiä kysymyksiä ja vastauksia ei tietysti ole olemassakaan. Joitain lukijoita voi häiritä Uschanovin paikoin pikkutarkka ja snobistinen asenne mutta jos sen unohtaa, oppii kirjasta paljon siitä mitä Suomi ja suomalaisuus oikeasti on.