yle.fi-etusivu

Tyttöjen meikkiunelmat saavat netissä siivet

Kolmen 14-15-vuotiaan nuoren pitämä blogi Cotton Candy Clouds kerää lukijoita ja kiinnostusta. Nuori meikkitaitelija Stella Sironen on herättänyt huomiota myös ammattilaispiireissä.

ilmiöt
Stella Sirosen pöllömeikki Cotton Candy Clouds blogissa
Tea Lempinen, Cotton Candy Clouds

Kolmen tytön harrastuksenaan pitämä meikkiblogi Cotton Candy Clouds on kerännyt kosolti lukijoita ja huomiota lukuisten meikkiblogien joukossa. Syynä suosioon ovat sekä tekijöiden nuori ikä että vakuuttava kädenjälki.

15-vuotias Emilia Taavitsainen on blogin kasvot ja kuvat sivuille ikuistaa samanikäinen Tea Lempinen. Meikit puolestaan tekee 14-vuotias Stella Sironen, joka on ehtinyt hankkia nimeä blogin lisäksi myös esimerkiksi bodypaintingin SM-kisoissa. Peruskoululainen ei ole vielä ehtinyt opiskellut alaa, vaan taito on karttunut oman innostuksen ja kiinnostuksen myötä.

Oululaistytöt kohtasivat ensimmäistä kertaa yläasteella. Kun Tea sai joululahjaksi kameran ja Stella oli mukana meikkeineen, päättivät tytöt perustaa oman blogin. Emilia löytyi malliksi samalta luokalta.

Äidin meikkipussilta SM-kisoihin

Kun blogi sai alkunsa pari vuotta sitten, oli Stella ehtinyt jo harjoitella meikkaamista pitkään. Ensimmäistä kertaa hän tutustui äidin meikkipusseihin jo leikki-ikäisenä.

- Ehkä joskus viisivuotiaana. Kymmenvuotiaana aloin katsella Youtubesta tutoriaaleja ja kokeilin itse meikkaamista.

Viime vuonna iästäkään ei jauhettu enää niin paljon.

Stella Sironen

Meikkisalkkuun on kertynyt runsaasti erilaisia tuotteita. Kuukaudessa rahaa meikkeihin kuluu parista kympistä jopa muutamaan sataan euroon. Erityisesti vartalomaalit nielevät rahaa.

- On minulla silti edelleen jotain vanhoja äidin meikkejä, joita en ole palauttanut, Stella tunnustaa.

Kolmetoistavuotiaana Stella Sironen ilmoittautui mukaan myös bodypaintingin SM-kisoihin. Kisojen nuorin osanottaja herätti huomiota ja kiinnostusta. Toisella kertaa osallistuessaan hän kertoo kaiken sujuneen pienemmällä huomiolla. Se miellytti.

- Ekoissa kisoissa tuntui aluksi, että en kuulu tänne. Viime vuonna toisissa kisoissa iästäkään ei jauhettu enää niin paljon. Tuntui, että olen yksi porukasta.

Viime vuoden kisoissa neljäntoista osallistujan ja ammattilaisten joukossa hän sijoittui seitsemänneksi.

Ammattimaskeeraajaksi, lukioon, lähihoitajaksi?

Jos joku trendi miellyttää minua, voin tehdä siitä oman versioni, mutta enemmän teen mitä haluan.

Stella Sironen

Blogin pitämisessä jokaisella tytöillä on oma roolinsa. Yhdeksäsluokkalaisina he ovat suurten valintojen edessä. Osalla tavoitteet ovatkin blogin myötä selvinneet, mutta toisaalta kaikki eivät aio jatkaa ammatikseen blogin viitoittamalla tiellä.

Vahvimmin omasta tulevaisuudestaan on päättänyt Stella Sironen. Hän haluaa ammattimaskeeraajaksi. Emilia Taavitsaista mallintyöt kiinnostavat, mutta päällimmäisenä mielessä vilkkuu lukiohaave. Tea Lempinen puolestaan pohtii haluavansa ihan toiselle alalle.

- Valokuvaaminen on vain harrastus. Ysin jälkeen haen varmaankin lähihoitajapuolelle.

Muoti ja meikit eivät täytä koko maailmaa

Vaikka stereotyyppisesti voisi kuvitella, että muoti ja meikit täyttävät tyttöjen koko maailman, näin ei kuitenkaan ole.

- Oma päivämeikki on tosi tylsä ja mielenkiinnoton. Moni kysyy, että miksi en itse meikkaa, mutta en minä arjessa vaan jaksa. Luen meikkiblogeja ja muuta netistä, mutta en voi sanoa, että seuraisin muotia. Ei edes hirveästi kiinnosta. Jos joku trendi miellyttää minua, voin tehdä siitä oman versioni, mutta enemmän teen mitä haluan, Sironen naurahtaa.

Blogissa mallin roolissa oleva Emilia Taavitsainen toivoo, että voisi kokeilla siipiään mallimaailmassa, mutta jalat pysyvät tiukasti maan pinnalla.

- Minua voisi kiinnostaa mallin elämä. Ollaan kavereiden kanssa läpällä puhuttu joskus huippikseen hakemisesta, Taavitsainen viittaa Huippumalli haussa -tv-sarjaan, mutta lukio on ajatuksissa kuitenkin ykkössijalla.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Islanti

Islanti varautuu tulivuorenpurkauksiin, kahden tärkeimpiin kuuluvan turistikohteen sulkemista harkitaan

Tulisijat

Kolme varmaa vinkkiä takan sytyttämiseen – "Sitten on jotain vikaa tulisijassa, jos se vielä pöllähyttää savut tupahan"

PISA-tutkimus

Tee itse PISA-testi: Kokeile, pärjäätkö 9.-luokkalaisille luonnontieteissä

Zimbabwe

Näin Zimbabwen itsevaltaisen presidentin ero eteni: Krokotiili voitti himoshoppaajan