Hyppää sisältöön

Pitkän väännön jälkeen sopu

Hämeenlinnassa on saatu aikaan sopu luottamusmiespaikkojen jakamisesta. Pro Hämeenlinna koalitio hyväksyi sunnuntaina ryhmä 37 eli kokoomuksen, SDP:n ja vihreiden jättämän tarjouksen.

Pro Hämeenlinna on Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit ja Suomen Keskusta Kuva: Yle/ Kari Mustonen

Neuvotteluja vetänyt sosialidemokraattien Johannes Koskinen on tyytyväinen syntyneeseen sopuun.

- Meillä  on kuusi merkittävää lautakuntaa, joista kahden ykköspuheenjohtajuus menee nyt Pro Hämeenlinnalle, kahteen tulee SDP:n ja kahteen Kokoomuksen puheenjohtaja. Lisäksi Pro saa kahden jaoston puheenjohtajuudet, kahden liikelaitoksen puheenjohtajuuden ja myös edustuksen yhtiöihin.

Elämänlaatulautakunnan sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnan ruorissa on Pro Hämeenlinnan edustaja.

Sosialidemokraatit sen sijaan johtavat yhdyskuntalautakuntaa sekä lasten ja nuorten lautakuntaa.

Kokoomukselle irtosi puolestaan ikäihmisten sekä terveyden- ja toimintakyvyn lautakunta.

Luottamusta yhteistyölle

Johannes koskinen pitää tärkeänä, että tulevan 4-vuotiskauden ohjelmasta saatiin aikaan yhteisymmärrys. Tärkeimmät painotukset ovat peruspalveluiden turvaaminen ja talouden kuntoon saattaminen.

- Tärkeää on myös se, että  pystyttiin sopimaan luottamuksellisen yhteistyön periaatteista ja ne tulevat osaksi valtuustosopimusta, sanoo Koskinen.

Johannes Koskisen mukaan voimasuhteiden iso muutos aiheutti hankaluuksia neuvotteluissa.

- Lisäksi se vaikeutti, että mukana oli nyt uusia ihmisiä ja erilaisia käsityksiä keskeisistäkin kunnallispoliittiisista kysymyksistä ja toimintatavoista. Mutta neuvotteluprosessin myötä näkemykset saatiin yhdensuuntaisiksi ja toinen toistaan kunnioittaen tätä yhteistyötä nyt pitää rakentaa seuraavien neljän vuoden varalle.

Vielä kerran tarkka paikka

Seuraavaksi ryhmät alkavat pohtia henkilöitä saamilleen paikoille. Koskinen pitää tärkeänä sitä, että puheenjohtajina olevat henkilöt pelaavat hyvin yhteen.

- Lautakuntien ja muidenkin elinten johtotrioja korostetaan. Käytännössä sosialidemokraattien, kokoomuksen ja pron edustajat muodostavat kollektiivin, joka valmistelee lautakuntien ja hallitusten kokouksia.

Johannes Koskisen mukaan tämä yhteistyö ratkaisee hyvin pitkälle sen, kuinka vahvan aseman luottamusmiesjohto saa kaupungin asioissa.

- Vaalikampanjoinnin aikaanhan toivottiin liiallisen virkamiesvaltaisuuden pysäyttämistä Hämeenlinnassa.