1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiede

Lääketieteen Äyräpää-palkinto oululaisprofessorille

Esimerkiksi syövän hoitoon odotetaan uusia keinoja, kun ymmärrys solujen ja niiden väliaineiden toiminnasta kasvaa. Arvostetun lääketieteen palkinnon sai tänä vuonna professori Taina Pihlajaniemi.

Kuva: Oulun yliopisto

Lääketieteen Matti Äyräpää-palkinto vuonna 2013 on myönnetty Oulun yliopiston professori Taina Pihlajaniemelle. Solujen ja erityisesti niiden väliaineen tutkijana tunnettu Pihlajaniemi on tunnustuksesta otettu. Hän jakaakin tunnustusta koko Oulun yliopiston aiheeseen perehtyneelle huippuyksikölle, jonka johtajana hän toimii.

Palkinnon myöntämisperusteissa todetaan, että Pihlajaniemen tutkimus voi vaikuttaa hyvin monien sairauksien hoitoon.

- Tämä on suuri kunnia minulle, tutkimusaiheelle ja -porukalle, jota itse edustan. Oulu on kansainvälisesti hyvin vahva kollageenien, sidekudosten ja soluväliaineiden tutkimuksen saralla.

Hän on iloinen myös siitä, että hän sai naisena vastaanottaa palkinnon.

- Olen 45. Matti Äyräpää -palkinnon saaja ja viides nainen tässä joukossa. On hienoa, että tässä voi kartuttaa naistutkijoiden edustusta tälläkin saralla.

Soluväliaineet merkittävässä osassa syöpätutkimuksessa

Professori Taina Pihlajaniemen tutkimusaihe eli soluväliaineet vaikuttavat laajalti tautien diagnostiikkaan ja hoitomenetelmiin. Väliaineiden tunteminen voi antaa muun muassa keinoja estää syövän etenemistä. Lääketieteelliset merkitykset tutkimukselle ovat suuria, Pihlajaniemi painottaa.

Muutokset solujen ja niitä ympäröivän soluväliaineen tasapainossa ovat taustalla ihan kaikissa sairausprosesseissa.

Taina Pihlajaniemi

- Muutokset solujen ja niitä ympäröivän soluväliaineen tasapainossa ovat taustalla ihan kaikissa sairausprosesseissa.

Jo tähänastisen tutkimuksen perusteella on saatu aikaan hoitomenetelmiä muun muassa silmäsairauksien hoidossa. Pihlajaniemi kertoo yhden esimerkin Ruotsista, jossa Oulussa kehitettyä menetelmää on sovellettu käytönnössä.

- Kehitimme 90-luvun alussa menetelmän, jossa geenitekniikkaa hyödyntäen hiivasolusta voidaan tuottaa suuria määriä ihmisen kollageenia. Hiljattain ruotsalaiset tutkijat julkaisivat potilastyön, jossa menetelmäämme hyödynnettiin tekemään keinotekoisia sarveiskalvoja.

Tutkimusta voidaan hyödyntää monessa muussakin yhteydessä.

- Sovelluksia on jo potilaskokeissa ja uskoisin, että monia muita sovelluksiakin on tulossa.

Tutkimus on vettä hallintotyössä kuivuville juurille

Taina Pihlajaniemi työskentelee tutkimustyön ohella myös Oulun yliopiston tutkimusrehtorina. Tehtävien yhteensovittaminen onnistuu, sillä tutkimusrehtorin työssä saa olla tekemisissä myös tutkijalle tärkeiden asioiden kanssa.

- Tiedepolitiikka ja tieteeseen liittyvät tavoitteet ja toimintaympäristö ovat tutkijan sydäntä lähellä. Kuitenkin se vesi, joka kastelee hallintotyössä kuivuvat juuret, on oma tutkimustyö.

Matti Äyräpää -palkinto luovutetaan Taina Pihlajaniemelle tiistaina lääkäripäivien avajaisten yhteydessä Helsingissä. Palkinnon luovutustilaisuuden yhteydessä hän pitää myös luennon tutkimusaiheestaan.

- Sitä olen tässä viime päivät valmistellut, kun kerron omasta, tutkimusryhmäni ja oululaistutkijoiden työstä. Jännittävä tilaisuus, Pihlajaniemi toteaa päivää ennen luentoaan.

Palkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa.