1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuopion nollaenergiatalo tuotti sähköä muillekin

Korvausta asuntoyhtiö ei sähköstään kuitenkaan saa. Tuotantoa heikensi kylmä ja pilvinen keskikesä.

Kotimaan uutiset
Aurinkokeräimiä nollaenergiakerrostalon katolla Kuopiossa

Kuopion opiskelija-asuntoyhtiö Kuopaksen nollaenergiatalon sähkön ja lämmön tuotanto on yltänyt lähes tavoitteeseensa. Joka kuukaudelle määritellyt tavoitteet ylittyivät kevätkuukausina sekä aurinkolämmön suhteen myös elo-syyskuussa, keskikesällä tavoitteista jäätiin viileän ja pilvisen sään vuoksi.

Ylituotantokuukausina energiaa on käytetty myös muun muassa talon autohallin ajokaistan lämmitykseen. Loput on syötetty Kuopion Energian yleiseen sähköverkkoon.

Verkkoon menevä sähkö on hyväntekeväisyyttä

Korvausta ylijäämäenergiasta Kuopas ei voimayhtiöltä saa. Kuopaksen toimitusjohtaja Tuula Vartiaisen mukaan esimerkiksi ministeri Jyri Häkämiehen ehdotus, että sähköyhtiöt velvoitettaisiin maksamaan pientuottajien sähköstä markkinahintaa, kohentaisi huomattavasti aurinkosähköinvestointien kannattavuutta.

- Se on suorastaan edellytys sille, että tällaisia kiinteistöjä ylipäätään ryhdytään rakentamaan, Vartiainen lisää.

Kuopiossa saatujen kokemusten mukaan aurinkolämmön tuotanto on optimaalisinta alkukesästä, sillä kova kuumuus rasittaa lämmöntuotantolaitteistoa.

Kuopion kohde on rakennettu Kuopion asuntomessujen erikoiskohteeksi. Hankkeessa on ollut mukana myös Teknologian tutkimuskeskus VTT.

Vuonna 2010 Kuopion keskustaan valmistuneessa kerrostalossa on 50 asuntoa.

Lue seuraavaksi