Hietsun paviljonki sai vielä viikon armonaikaa

Kaupunginhallitus jätti maanantaina viikoksi pöydälle esityksen, joka olisi sinetöinyt Hietaniemen vanhan kesäkahvilan purkamisen. Kaupunginhallituksen nokkamiehen Risto Rautavan mielestä purkupäätös on tosin tehty jo ammoin valtuustossa, kun nykyinen asemakaava hyväksyttiin.

Kotimaa
Hietsun vanhan kahvilan töhritty seinä.
Yle

Hietaniemeen 30-luvulla nousseesta, puisesta kesäkahvilapaviljongista on tullut kaupungin eri toimielinten välinen heittopussi.

Kiinteistölautakunta ehti jo luvata paviljongin Töölö-seuralle ja Töölöläiselle nimelliseen euron kauppahintaan, jotta talo kunnostettaisiin asukastilaksi. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Risto Rautava kuitenkin käytti otto-oikeuttaan. Kaupunginhallitus käsittelee kaupan purkamista ensi viikolla vanhan kaupunginhallituksen viimeisessä kokouksessa. Tänään maanantaina se jäi vielä pöydälle.

Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän laatiman esityslistatekstin mukaan paviljonki on "kiistatta ympäristöään rumentava", kelvottomassa kunnossa ja syytä purkaa pikimmiten. Samoilla linjoilla on Rautava, jonka mielestä asiaa ei olisi ollut mitään syytä enää ylipäätään joutua käsittelemään.

- Valtuusto on hyväksynyt alueelle asemakaavan, josta osa on jo toteutettu - kuten uusi kahvilarakennus. Asemakaavassa alue on uimarantakäytössä, eikä siinä ole tätä räjähtäneessä kunnossa olevaa paviljonkia. Toinen puoli paviljongista on jo romahtamisvaaran takia käyttökiellossa.

Rautavan mukaan kiinteistölautakunnan tekemä myyntipäätös lyö korville kunnallista demokratiaa. Syytöksiä siitä, että kyse olisi kokoomuksen politikoinnista hän ei allekirjoita.

- Esityslistan tekstin on laatinut sosiaalidemokraattinen apulaiskaupunginjohtaja ja kun asemakaavasta äänestettiin, niin kannattajina olivat lähes kaikki paitsi vihreät ja vasemmistoliitto. Tässä ei ole kyse mistään puoluepolitiikasta, vaan siitä, kunnioitetaanko kaupungin ylimmän päättävän elimen, eli valtuuston päätöksiä. Kaikkein tärkein asia on se, että asukastoiminta ei edes sovi uimaranta-alueelle.