Koe uusi yle.fi

Suomi 40 vuotta sitten: ”Nopeusrajoitukset ovat täysin turhia”

Vuonna 1972 Suomen tieliikenteessä kuoli 1 156 ihmistä. Sitten jyrähti Kekkonen.

liikenne
Liikkuvan poliisin liikennevalvontaa aikana ennen nopeusrajoituksia.
Liikkuvan poliisin liikennevalvontaa aikana ennen nopeusrajoituksia.Liikkuva poliisi

40 vuotta sitten liikennekuolema kuului luonnollisena osana ajamiseen. Aikaan ennen nopeusrajoituksia ja turvavöitä kuolemaa pidettiin kohtalona.

- Aina kun lanseerattiin uusi automerkki, niin ensin piti automyyjän kanssa kokeilla, kuinka kovaa se kulkee, muistelee vuonna 1968 ajokortin saanut Antero Aho.

Aho on ollut liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan jäsen yli 30 vuotta. Nykyään hän on Liikenneturvan yhteyspäällikkö. Hän muistaa nuorena autotekniikan opiskelijana ollessaan, kuinka presidentti Urho Kekkosen mitta täyttyi uuden vuoden puheessa 40 vuotta sitten.

Jos 40 vuoden takaiset luvut suhteutettaisiin nykypäivän liikennemääriin, olisi Suomen tieliikenteessä vuonna 2012 kuollut 3 500 ihmistä.

"Toivon todella, että vuoden 1973 aikana ryhdytään ennakkoluulottomasti toimenpiteisiin liikenneturvallisuuden lisäämiseksi maassamme”, Kekkonen sanoi tuolloin. Se tuntui aikalaisista käskyltä.

Turusta Helsinkiin alle puolentoista tunnin

Jos 40 vuoden takaiset luvut suhteutettaisiin nykypäivän liikennemääriin, olisi Suomen tieliikenteessä vuonna 2012 kuollut 3 500 ihmistä. Todellisuudessa liikenteessä kuoli viime vuonna alle 260 ihmistä.

Liikkuvan poliisin lääninkomisariona Turussa 40 vuotta sitten toiminut Sven-Olof Hassel muistaa, kuinka poliisikin tuolloin ihmetteli Kekkosen puhetta.

- Ei siihen aikaan analysoitu onnettomuuksia. Poliisi ei tien päällä miettinyt tällaisia asioita. Nyt jälkeenpäin kun miettii, niin täytyy todella ihmetellä, miksi tilanteen piti päästä niin pahaksi ja presidentin puuttua peliin, ennen kuin virkamiehet heräsivät, Hassel sanoo.

Liikenneturvan Antero Aho muistelee, kuinka niin autoa kuin moottoripyörää ajettiin aina niin kovaa kuin kulki – tai uskalsi.

- Tiet olivat tosi kamalia ja autot huonoja, mutta pääsi niillä kuitenkin kovaa. Silloin oli jopa tavoitteita, kuten ajaa Turusta Helsinkiin alle puolentoista tunnin. Jos oli moottoritie, niin silloin ajettiin aina nilkka suorana, Aho toteaa.

Vastustuksen kautta voittoon

Suomessa kysyttiin jo 60-luvun loppupuolella, pitäisikö nopeuksia mahdollisesti rajoittaa. Nopeusrajoitusten vastustajat pitivät meteliä vielä kauan sen jälkeenkin, kun vuonna 1973 rajoituslinjalle päätettiin ryhtyä.

Antero Ahon mukaan lehdistössä liikennetoimittajia ei vielä ollut, oli moottoritoimittajia. Nämä vauhtiveikot pitivät yllä käsitystä, että nopeusrajoitukset olivat täysin turhia.

- Itselläkin oli monta prätkää ja autoa. Jälkeenpäin olen usein miettinyt, miten paljon tuuria on ollut matkassa, Aho sanoo.

Myös liikennepoliisina vuodesta 1958 toiminut Sven-Olof Hassel ihmettelee, miten niistä vuosista auton ratissa on edes selvinnyt hengissä.

- Liikenneturvallisuuteen nopeusrajoituksilla oli suuri merkitys, vaikka niitä vastustettiinkin kovasti. Tien päällä poliisi sai jatkuvasti kuulla kunniansa, että tällaisia tyhmiä määräyksiä tuodaan. Asiakkaiden kanssa suorastaan väiteltiin välillä, Hassel muistelee.

Nopeusrajoituksia vastustettiin vielä vuosia. Vuoden 1973 lopulla autojen vauhtiin puuttui myös energiakriisi. Sitten tulivat turvavyöt. Niitäkään kansa ei alkanut kytkeä silloin, kun siitä tuli pakollista, vaan vasta, kun siitä alkoi saada sakkoa. 70-luvulla liikennekuolema oli kohtalo, johon ei katsottu voivan itse vaikuttaa.