1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. jännittäminen

Mokaaminen pelottaa kokenuttakin esiintyjää

Monia ihmisiä vaivaa esiintymisjännitys. Vaikka oireet ovat yksilölliset, tunnistaa esiintyjä jännityksensä monesti hikoilevista käsistä ja pinnallisesta hengityksestä. Jännityksestä voi päästä eroon harjoittelemalla ja välttämällä liiallista valmistautumista.

Monesti kokenutkin esiintyjä jännittää tilannetta. Jännittämisen voi huomata esimerkiksi rauhattomista käsistä. Kuva: Yle

Jännittäminen on hyvin yleistä. Toisille jännittämisen voi laukaista sosiaaliset tilanteet, toiset suorastaan pelkäävät esiintymistä. Ihmiselle, joka jännittää esiintymistilanteessa, oma olotila voi tuntua suuremmalta kuin se todellisuudessa on.

Psykologian tohtori, psykologi, psykoterapeutti ja tutkija Katja Björklund sekä suomen kielen suullisen ja kirjallisen viestinnän opettaja Marjut Männistö löivät hynttyyt yhteen ja aloittivat yhdessä esiintymiskoulutukset. Tarkoituksena on tuoda esille muun muassa sitä viestiä, että esiintyä voi, vaikka olisikin kova jännittäjä. Jännittäminen on hyvin yksilöllistä. Yhdellä voi hikoilla kädet, toinen ei pysty syömään, osa ei saa ollenkaan puhuttua.

- Sieltä mielestä se lähtee. Tietyt ajatukset voivat tuottaa sitä jännityksen tunnetta, niin että se heijastuu koko kehoon, toteaa Katja Björklund.

Monia syitä jännittämiseen

Björklundin ja Männistön esiintymiskoulutuksessa tarkoituksena on perehtyä jännittämiseen ja oppia elämään sen kanssa. Moni kurssille ilmoittautuneista hakee esiintymiseensä varmuutta. Nykypäivänä lähes jokainen joutuu jossain vaiheessa esiintymään. Jännittäminen syntyy monesti odotuksista, joita itsellä on omaa esiintymistään kohtaan. Yleisesti tärkeänä pitämiä asioita jännittää.

- Kyllä se on varmasti se mokaamisen välttely, mikä aiheuttaa paineita, Männistö toteaa.

Björlundin mukaan esiintyjä voi esiintyä, vaikka jännittääkin. Kyseessä on enemmänkin mielenhallintaa. Epäonnistumisen sattuessa sille ei saa antaa liian suurta arvoa, vaan pitäisi jatkaa eteenpäin.

- Jokaisella varmasti sekoaa sanat jossain vaiheessa esiintyessään, Björklund kertoo.

Vuorovaikutusta yleisön kanssa

Björklundin ja Männistön mukaan keinot esiintymisjännityksen hallintaan ovat monet. Jokaisen esiintyjän täytyy löytää oma tapansa. Tuttuja keinoja, joita ihmiset jakavat toisilleen ovat tuttujen kasvojen löytäminen yleisöstä ja yleisön kuvitteleminen ilman vaatteita.

- Enemmänkin kannustan vuorovaikutukseen yleisön kanssa, Björklund toteaa.

Myös Männistö kannustaa vuorovaikutukseen. Myös esitykseen valmistautumiseen käytettävä aika on ratkaiseva esiintymisen onnistumisen kannalta.

- Yleensä kohtuullisella esiintymisellä saa aikaan hyvää tulosta, Männistö kertoo.