Picasson maalausta tuhrinut nuorukainen antautui

Mies sanoi, ettei hän halunnut tehdä spraymaalipurkillaan pahaa, vaan ottaa kantaa maailman vääryyksiin.

kulttuuri

Pablo Picasson maalausta Yhdysvalloissa kesällä turmellut nuori mies on antautunut kuukausien pakomatkan päätteeksi. Mies jättäytyi viranomaisten huostaan keskiviikkona Yhdysvaltain ja Meksikon välisellä rajalla.

Mies teki viime kesäkuussa spraymaalilla omia lisäyksiään Picasson teokseen houstonilaisessa galleriassa Texasissa. Hän suihkutti härkätaistelua esittävän kuvan ja espanjalaisvalloittajiin viittaavan "conquista"-sanan Picasson Nainen punaisessa nojatuolissa -teokseen.

Tekonsa jälkeen Meksikoon paennut mies julkaisi internetissä videon, jossa hän selitti halunneensa esittää taiteellisen ja poliittisen kannanoton korruptoitunutta, murhaavaa, raiskaavaa ja sotia käyvää maailmaa vastaan.

"Se on pelkkä kankaanpala"

Perheensä kehotuksesta mies yritti antautua jo maanantaina Yhdysvaltain konsulaatissa Monterreyssä Meksikossa, mutta hänet käännytettiin pois. Niinpä hän matkusti bussilla McAllenin raja-asemalle ja antautui siellä. Hänet siirrettäneen lähipäivinä Houstoniin vastaamaan vandalismisyytteisiin.

Hän on kiistänyt vandalismin ja sanonut, ettei kadu tekoaan. – Se on pelkkä kankaanpala. Ihmisten kärsimys on tärkeintä, mies sanoi syksyllä televisiohaastattelussa.

Hän korosti myös, ettei hänen tarkoituksenaan ollut tehdä pysyvää tuhoa. – Se olisi ollut helppoa, mutta käyttämäni spraymaali voidaan puhdistaa.

Miljoonien eurojen arvoiseksi arvioitua teosta restauroidaan edelleen.

Lähteet: AP, AFP