1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Valio nostamassa maidon hintaa lähes kolmanneksen

Perusteena on Kilpailuviraston taannoinen syytös vääränlaisesta hinnoittelusta. Hinta nousee helmikuun alusta.

Kotimaan uutiset
Maitotölkkejä
Valio

Valio aikoo nostaa maitojensa hintoja 30 prosenttia helmikuun alusta. Valio lähetti asiasta tiedotteen keskiviikkoiltana.

Elintarvikeyhtiön mukaan takana on Kilpailuviraston linjaus Valion tappiollisesta perusmaitojen tukkuhinnoittelusta.

- Kilpailuvirasto pakottaa Valion nostamaan perusmaitojen hintaa vähittäiskaupoille noin 30 prosenttia, kerrotaan Valion tiedotteessa.

Joulukuussa Kilpailuvirasto esitti Valiolle poikkeuksellisen kovia, 70 miljoonan euron sakkoja kilpailulain vastaisesta menettelystä. Viraston mukaan Valio on vuosien ajan yrittänyt savustaa Arla Ingmania ja muita kilpailevia maidonvalmistajia Suomen markkinoilta myymällä perusmaidot tappiollisen halpaan hintaan. Taattuaan monopolinomaisen aseman Valio olisi korottanut hintansa tuottoisemmiksi, Kilpailuvirasto katsoi.

Asia on etenemässä markkinaoikeuteen, mutta sillä välin Valio myy maitonsa nykyistä kalliimmalla. Markkinaoikeuden ratkaisu ei ehtine tälle vuodelle.

Valio vakuuttaa, että se on myynyt jokaisen perusmaitolitransa kannattavasti ja voi esittää kantansa tueksi viiden suomalaisen laskentatoimen professorin lausunnot.

Kilpailuvirasto on ehdottanut, että hinnoitteluepäkohta voitaisiin hoitaa tuottajahinnan laskemisella eikä välttämättä myyntihinnan korotuksella. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sanoo Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen.

Lue seuraavaksi