Kolumni: Aina sitä jaksaa hämmästyä suomalaisesta ominaisuudesta kääntää keskustelu päälaelleen

Esimerkiksi vaikka Umayya Abu-Hannaan kohdistunut kirjoittelu. Abu-Hanna nosti esille omaan tyttäreensä kohdistuneet rasistiset hyökkäykset, joiden takia hän muutti  Hollantiin. Niin minäkin olisin tehnyt.

Umayya Abu-Hanna
Umayya Abu-Hannan kirjoitus rasismista Suomessa Helsingin Sanomissa 30. joulukuuta.
Umayya Abu-Hannan kirjoitus rasismista Suomessa Helsingin Sanomissa 30. joulukuuta.Yle

Nousi kova äläkkä. Maahanmuuttaja, joka ei tunne paikkaansa, rohkenee arvostella suomalaisia. Me kun olemme antaneet hänelle kaiken, kouluttaneet, suojanneet, kutsuneet linnan juhliinkin! Pienenä huomautuksena vain, että Abu-Hanna muutti Palestiinasta Suomeen parikymppisenä opiskelijana, siis jo pitkälle koulutettuna ja valmiina osallistumaan täkäläiseen yhteiskuntaan, minkä hän tekikin.

Hän nosti kirjoituksessaan esille tärkeitä asioita ja omakohtaisia kokemuksia. Nyt käytävän keskustelun pääpaino ei kuitenkaan ole siinä, minkälainen ihminen hyökkää bussipysäkillä pienen lapsen kimppuun – yksittäistapaus – vaan se, minkälainen ihminen Abu-Hanna on. Sitä on käyty mm. vähemmistöasiamiehen toimesta. On epäilty myös sitä, että Abu-Hanna olisi tulkinnut oman kokemuksensa väärin. Että sekin pitää opettaa.

Toinen esimerkki kansallisesta tuohtumuksesta on muutaman vuoden takaa. Virolaistaustainen kirjailija Sofi Oksanen nosti kohun, kun tuli Tanskan televisiossa sanoneeksi jotakin lievästi kriittistä suomalaisista miehistä. Oksanen oli Tanskassa puhumassa Finlandia-palkitusta kirjastaan. Närkästys heräsi tällä kertaa suomalaisissa akateemisissa piireissä. Että miten Oksanen kehtaa mennä arvostelemaan meidän miehiämme – kirjoittaja oli nainen. Me olemme antaneet hänelle arvostetun kirjallisuuspalkinnonkin! Olemmeko hellineet käärmettä sydämellämme! Taas se liikuttava me. Ketkä me ja mitä me olemme Sofi Oksaselle antaneet? Hän kirjoitti aivan itse erinomaisen romaanin, josta sai palkinnon. Samaa voivat kaikki muutkin halukkaat yrittää.

Mutta onko normaalia, että aikuinen ihminen hyökkää bussipysäkillä sättimään tuntematonta pientä lasta! Yksittäistapaus, muka. Valitettavasti hyökkäävä rasismi ei ole yksittäistapaus, siihen törmää Kouvolassakin.

Itse todistin vastenmielistä episodia Kouvolan keskuspuistossa viime kesänä. Olimme ottamassa dokumenttia varten kuvia kolmesta nuoresta somalialaisesta naisesta. Heidän suostuttelunsa kuvaamiseen ei ollut helppoa. Jostakin paikalle ilmestyi isokokoinen, siistiin punaiseen villapaitaan pukeutunut mies ja hänen hyvin pieni koiransa. Meidät nähtyään mies hyökkäsi kädet heiluen, koiraa narun päässä hinaten toiselta puolelta puistoa ja alkoi naama punaisena huutaa törkeyksiä nuorille tytöille. Kuvaaja ja minä kävimme raivoisaan vastarintaan, mutta käsirysyltä valtyttiin. Tytöt pysyivät rauhallisina. He sanoivat, että tällaiseen törmää koko ajan. Me otimme hyökkääjästä muistoksi kuvan.

En tiedä, johtaako Abu-Hannan aloittama keskustelu tällä kertaa mihinkään. Tuskin. Mielipiteet maahanmuuttajista ovat jumittuneet typerien rintamalinjojen taakse: puolesta ja vastaan. Itse olen osallistunut niin moneen väittelyyn, että osaan jo omatkin repliikkini ulkoa, enkä ihan hevin niihin lähde. Olisiko aika vihdoin vain antaa ihmisten elää rauhassa siellä missä haluavat elää itse siellä missä haluaa ja yrittää käyttäytyä ihmisiksi.