1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Jolla yhteistyöhön Creoirin kanssa - ei omaa toimipistettä Ouluun

Matkapuhelinyhtiö Jolla on luopunut aikeistaan perustaa oma toimipiste Ouluun. Yritys aikoo sen sijaan tehdä yhteistyötä oululaisyritysten kanssa. Uusin sopimus solmittiin tällä viikolla oululaisen Creoirin kanssa. Oman älypuhelimensa Jolla tuo markkinoille kesällä.

Toimitusjohtaja Marc Dillon (vas.) Jollan tiedotustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona. Kuva: Lotta Stenroos / Yle

Matkapuhelinyhtiö Jolla pohti vielä viime kesänä oman toimipisteen avaamista Ouluun. Nyt yritys on luopunut tästä suunnitelmasta ja keskittyy yhteistyöhön oululaisten yritysten kanssa. Uusin avaus on oululaisen Creoirin kanssa tällä viikolla tehty sopimus.

- Olemme etsineet jatkuvasti uusia yhteistyökumppaneita myös Oulusta. Creoir on hyvä ja taitava kumppani, Jollan toimitusjohtaja Marc Dillon kuvailee.

Jolla ja Creoir tekevät yhteistyötä mobiililaitteiden kehittämisessä. Räätälöityjä mobiililaitteita valmistavan Creoirin toimitusjohtaja Pekka Väyrynen ei kerro yksityiskohtia sopimuksesta.

- Tämä on hyvä päänavaus etenkin Oulun alueelle. Meillä on vahva osaaminen tuotteistamisesta, Väyrynen toteaa.

Jolla on tehnyt jo viime vuonna projektiluontoisesti töitä yhden oululaisyrityksen kanssa. Jollan toimitusjohtaja Marc Dillon kertoo, että tammikuussa on tarkoitus julkistaa sopimus vielä toisen oululaisyrityksen kanssa. Tämän yrityksen nimeä ei vielä paljasteta.

Oulun ex-nokialaisia ei juurikaan palkkalistoilla

Toimitusjohtaja Marc Dillon kertoo, että viime kesän suuri rekrytointitilaisuus kiinnosti esimerkiksi entisiä Nokian työntekijöitä. Näyttää kuitenkin siltä, että yritys ei ole palkannut juurikaan oululaisia.

- Haastattelimme kierroksilla kaikkiaan kuutisenkymmentä ihmistä. Olemme palkanneet väkeä lähinnä Helsingistä ja Tampereelta. Voi olla, että Oulustakin meille on tullut muutama, Dillon arvioi.

Lokakuussa toimitusjohtajana aloittanut Dillon kertoo, että yrityksen palkkalistoilla on tällä hetkellä 60 ihmistä. Kasvu on ollut maltillista.

- Palkkaamme tänä vuonna vähän lisää väkeä. On vaikea arvioida, kuinka isoksi tänä vuonna kasvamme. Sehän riippuu aina kysynnästä, Dillon muotoilee.

Yrityksellä on toimintaa 16 maassa. Uusi älypuhelin on tarkoitus julkistaa keväällä.

- Suunnitelmana on julkistaa älypuhelin ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Tavoitteenamme on ollut jo pitkään, että puhelin on kaupoissa kesällä, Dillon sanoo.

Tällä hetkellä Jolla viimeistelee marraskuussa esittelmäänsä Sailfish-käyttöjärjestelmää.