Tshekit pääsevät ensimmäistä kertaa äänestämään presidentistä

Aiemmin maan parlamentti on valinnut presidentin. Ennakkosuosikkeina virkaan ovat maan entiset pääministerit Miloš Zeman sekä Jan Fischer.

Ulkomaat

Tshekin tasavallassa järjestetään tänään perjantaina ja huomenna lauantaina presidentinvaalit. Tshekit pääsevät uuden perustuslain muutoksen myötä valitsemaan uuden presidentin väistyvän Václav Klausin tilalle. Aiemmin presidentin on valinnut maan parlamentti.

Tshekin perustuslakiin tehtiin viime vuonna muutos, jonka turvin maan kansalaiset pääsevät nyt valitsemaan presidentin suoralla vaalilla ensimmäistä kertaa.

Euroskeptisen Klausin seuraajiksi ovat vahvimmin ehdolla maan entiset pääministerit Miloš Zeman sekä Jan Fischer, jotka suhtautuvat EU-suhteiden tiivistämiseen nykyistä presidenttiä suopeammin.

Vaikka Tshekissä presidentin valtaoikeudet eivät ole kovinkaan laajat, on presidentillä kuitenkin merkittävät vaikutusmahdollisuudet maan parlamenttiin sekä hallitukseen. Hänellä on esimerkiksi oikeus nimittää maan pääministeri.

Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa selvää äänten enemmistöä, vaalien toinen kierros järjestetään 25.-26. tammikuuta.

Lähteet: Yle Uutiset