Uudet viiden euron setelit näkivät päivänvalon

Uusissa seteleissä on aiempia parempia turvallisuustekijöitä, kuten esimerkiksi uudistuneet vesileimat ja hologrammit. Niissä näkyy kreikkalaisen taruston Europa-neidon kasvot.

Ulkomaat
uusi ja vanha viiden euron seteli
EKP
Viiden euron seteli
Euroopan keskuspankki esitteli Frankfurtissa uuden viiden euron setelin. Uusi seteli otetaan käyttöön toukokuussa. Video: ECB.

Uudet viiden euron setelit on esitelty tänään torstaina julkisuuteen. Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi julkisti toisen eurosetelisarjan viiden euron setelin ulkoasun Saksassa. Viiden euron seteli otetaan käyttöön 2. toukokuuta.

Uusi seteli esiteltiin Euron uudet kasvot -näyttelyn avajaisissa Frankfurt am Mainin arkeologisessa museossa. Uusissa euroseteleissä on nyt edistyneemmät turvatekijät.

Osa turvatekijöistä on kokonaan uusia. Vesileimassa ja hologrammissa on Kreikan taruston Europa-neidon kasvokuva, minkä vuoksi setelisarjaa kutsutaan Europa-sarjaksi. Uutta on myös hohtavanvihreä numero, jonka sävy vaihtuu seteliä kallistellessa smaragdinvärisestä tummansiniseen. Vaikutelmaa tehostaa liikkuva valojuova värien rajakohdassa. Uuden sarjan setelien päädyissä on lyhyitä kohoviivoja, joiden avulla etenkin näkövammaisten on helpompi erottaa uudet setelit toisistaan.

Ensimmäisen eurosetelisarjan käyttöönotosta on kulunut yli kymmenen vuotta. Setelinvalmistustekniikka on kehittynyt, joten uusi sarja oli paikallaan. Nämä turvatekijät tulevat kaikkiin uuden sarjan euroseteleihin.

Setelien teemana ovat edelleen aikakaudet ja tyylisuunnat, kuten jo ensimmäisessä eurosetelisarjassa. Loput uuden sarjan setelit (10, 20, 50, 100, 200 ja 500 euroa) lasketaan liikkeeseen suuruusjärjestyksessä usean vuoden aikana.

Liikkeessä on aluksi rinnakkain molempien sarjojen euroseteleitä. Ensimmäisen sarjan setelit poistetaan kuitenkin vähitellen kierrosta, ja lopulta ne lakkaavat olemasta laillisia maksuvälineitä. Niitä kuitenkin vaihdetaan kansallisissa keskuspankeissa uusiin seteleihin rajoittamattomanajan.