Jälkiruokalaihdutuskuuri alkaa crème brûléella

Laihdutustrendeihin voi suhtautua myös huumorilla. Tammikuussa on aika lunastaa uudenvuodenlupauksia. Laihduttaminen on monien tavoite. Jos olet kyllästynyt perinteisiin dieetteihin, niin kokeile jälkiruokalaihdutuskuuria. Tässä kuurissa syöt vain jälkiruokia. Näin teet crème brûléeta.

Kuva: Juha Mäntykenttä / Yle

Crème brûlée

3 munan keltuaista

3/4 dl sokeria

2 dl kuohukermaa

1 dl maitoa

1 Vaniljatanko tai 1/2 tl Vaniljasokeria

Pinnalle: Tummaa ruokosokeria

Tee näin:

Vaahdota keltuaiset ja sokeri.

Kiehauta kasarissa kuohukerma ja maito. Raaputa joukkoon halkaistun vaniljatangon sisus tai lisää vaniljasokeri.

Kaada kerma-maitoseos keltuais-sokerivaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Jaa uunin kestäviin vuokiin tai kahvikuppeihin. Kaada uunivuualle kuumaa vettä niin, että se ulottuu kahvikuppien puoliväliin.

Kypsennä ensin 120 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla noin puoli tuntia ja jatka kypsennystä 100 asteessa, kunnes vanukkaat ovat kohtuullisen hyytyneitä. Aikaa kypsymiseen kuluu yhteensä 1- 1 1/2 tuntia

Nosta jääkaappiin jäähtymään. Vanukkaat jähmettyvät myös jäähtymisen aikana.

Ripottele jäähtyneiden vanukkaiden pinnalle hieman sokeria ja paahda kuumassa uunissa grillivastuksen alla tai kaasupolttimella, kunnes sokeri sulaa ja pinta karamellisoituu.

Vinkki: Resepti on helppo, mutta aikaa vievä. Voit tehdä jälkiruoat edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan. Paahda sokeri pinnalle vasta juuri ennen tarjoilua.

Ruokaohje: Martta Eeva-Maija Laurila