Anna Kareninaperustuu Leo Tolstoin maailmankirjallisuuden perusklassikoihin lukeutuvaan, venäläisen ylimystön elämää kuvaavaan romaaniin. Tuo lopulta melko harvalukuinen ylimystö puhui keskenään lähinnä ranskaa ja he imitoivat muutenkin käytöksessään eurooppalaista aatelistoa, eli pitivät yllä melkoista teatteria. Tältä pohjalta tuota maailmaa katsotaan myös tässä elokuvassa. Tapahtumat on nimittäin sijoitettu lähes täysin sijoitettu tyhjään teatteriin. Näyttelijät esiintyvät paitsi lavalla, niin myös teatterin kulisseissa, parvilla ja permannolla. Tilat muuttuvat elokuvan ja teatterin ihmekeinoin, milloin toimistoiksi, milloin yksityisasunnoiksi, ihmisiä viliseviksi kaduiksi ja huikeimmillaan talviseksi, hyytävän pakkasen puremaksi rautatieasemaksi, jonne tietenkin saapuu myös lumen ja jään peittämä juna.

Anna Karenina on huikea teatterileikki ja todellinen elokuvan tekemisen mestarinäyte. Teknisen virtuositeetin ohella myös elokuvan näyttelijäntyö on erinomaista. Yksi pieni asia elokuvasta on kuitenkin jäänyt puuttumaan. Niin komeasti kuin elokuva teknisellä taituruudellaan vietteleekin, niin tunnetasolla elokuvalla ei syystä tai toisesta ole samaa vaikutusta.

Oscar –ehdokkuuksia Anna Karenina keräsi neljä kappaletta.