1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Metsästyskortilla koulun penkille

Riistalinjan opinnot Perhossa eivät vaadi opiskelijalta kympin keskiarvoa todistuksessa. Sen sijaan ehdottomana vaateena on metsästyskortti. Metsästystä voi opiskella Perhossa maan ainoassa riistalukiossa tai maaseutuopiston ammatillisella linjalla.

luonto
Kaksi miestä maastovaatteissa lumisessa metsässä
Kalle Niskala / Yle

Riista-alaa ei kannata lähteä opiskelemaan, jos metsässä samoilu ja eräelämä eivät kiinnosta. Joillekin on käynyt niin, että mukava harrastus on synnyttänyt myös lukuinnon.

- Olen metsästänyt 13-vuotiaasta asti. OPO antoi minulle riistalukion esitteen ja tulin tänne opiskelemaan. Minua ei lukeminen aiemmin ole innostanut, mutta nyt haluan jopa jatkaa opintoja yliopistotasolla, kertoo kokkolalainen Kari Karhula.

Karhula valmistuu neljävuotisesta riistalukiosta tänä keväänä. Armeijan jälkeen on tarkoitus hake opiskelemaan riistabiologiksi.

Riistalinjalla opiskelevat myös Petteri Jokelainen ja Aki Väistö. He valmistuvat toisen asteen ammatillisten opintojen jälkeen ympäristönhoitajiksi. Toinen miettii metsästyksestä yrittäjän ammattia, toinen opiskelee vain saadakseen oppia kiinnostavia asioita.

Siinä ovat luonnon läheisyys ja rauhallisuus.

Petteri Jokelainen, riistalinjan opiskelija

- Siinä ovat luonnon läheisyys ja rauhallisuus, lumiset maisemat, luonnehtii Petteri Jokelainen opintojen hyviä puolia.

- Siinä on oma viehätyksensä, täydentää Aki Väistö.

Harvinainen oppiala

Metsästykseen keskittynyt Perhon riistalinja on Suomessa harvinainen. Alan opetusta saa Etelä-Suomessa Porissa, mutta ei yhtä laajasti eikä lukiotasolla, kuten Perhossa.

Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Perhon yksikön johtaja Matti Louhula on sitä mieltä, että alalle kannattaa kouluttaa väkeä.

Tähän mennessä riista-ala ei suoraan ole työllistänyt paljoa ihmisiä, jatkossa se voisi työllistää enemmän. Riistaoppaiden lisäksi ala toisi toimeentuloa myös maanviljelijöille.

Kaupallinen metsästys olisi monelle maaseudun yrittäjälle hyvä mahdollisuus saada elantoa.

Matti Louhula, Perhon maaseutuopiston johtaja

- Kaupallinen metsästys olisi monelle maaseudun yrittäjälle hyvä mahdollisuus saada elantoa.

Viljelijä voisi Louhulan vision mukaan tarhata maillaan villieläimiä, joita turisti voisi käydä metsästämässä. Metsämiehen ei tarvitsisi matkustaa Viroon, jos vain joku kotimaassa tarjoaisi lintu- tai vaikkapa metsäpeurasafareita.

Uutta perinteisen rinnalle

Perhon riistalinja uskoo alaan. Opiston maille on rakennettu uusi riistateurastamo. Siinä voidaan muun muassa opettaa lihan käsittelyä. Tilassa voi myös opastaa viljelijöitä omien eläinten lihan hyödyntämisessä eli lähilihan synnyttämisessä.

Maaseutuopiston Perhon yksikkö on myös hankkinut omistukseensa turvesuon, joka on tarkoitus jalostaa kosteikoksi. Kosteikossa viihtyisivät vesilinnut ja sen ympärillä voisi tarhata villieläimiä.

Kaiken takana on toive, että yhä autioituva maaseutu pysyisi elävänä.

- Se on malli maatiloille, että pelkästään perinteisiä juttuja ei tarvitse tehdä.

- Investoinnit maatiloilla maito- ja lihapuolella ovat valtavan isoja. Joillekin sellainen sopii, mutta ei kaikille, pohtii yksikön johtaja Matti Louhula.

Lue seuraavaksi