Työhevoskurssit täpötäynnä

Eri puolilla maata järjestettävät työhevoskurssit kertovat omaa tarinaansa hevosalan kasvusta. Kiihtelysvaarassa Tuulikummun tilalla viikonvaihteessa pidetty Hevosmetsätyökurssi täyttyi hetkessä, suurin osa kurssilaisista saapui pohjoiskarjalaiseen vaaramaisemaan Etelä-Suomesta.

Kotimaa
Talvimaisema Kiihtelysvaarasta.

Liinaharjainen Poika Tuisku-ruuna seisoo kiihtelysvaaralaisen maalaistalon pihalla tallin edessä vakaana valjaissaan. Hevosen ympärillä hyöritään monissa miehin, rahjeremmiä pitää vielä säätää, että Tuisku voi huoletta lähteä puunhakuun hankien halki lähimetsään. Kuvassa kaikki on kohdallaan; komea hevonen, perinnemaisema sinitaivaineen ja hohtavine hankineen, ja laitumella vielä lisääkin liinaharjoja heinäkasoillaan. Yhä useampi haluaa elää maiseman todeksi.

Työhevosharrastajat on Suomenratsut ry:n aluekerho, joka muunmuassa järjestää koulutusta, kilpailuja ja näyttelyjä erityisesti suomenhevosten perinnetyökäytöstä kiinnostuneille. Työhevosharrastajia on kautta maan, kurssit ovat tällä hetkellä erittäin kysyttyjä.

- Meidän tilallamme tämä on ensimmäinen työhevoskurssi. Alunperin ajatus oli tarjota paikkakunnan harrastajille ja aiheesta muuten vain kiinnostuneille tilaisuus tulla tutustumaan suomenhevosen työkäyttöön, mutta kurssi täyttyikin hetkessä Etelä-Suomen tulijoista, hämmästelee Heidi Meuranen Kiihtelysvaarassa Tuulikummun tilalla.

Suomenhevoseen peilautuu paljon

Hevoset ovat tehneet jo vuosikausia vahvaa paluuta osaksi suomalaista maaseutua. Hevosala on hyvässä myötätuulessa, ja osansa siitä saa myös kotoinen suomenhevosemme. Enimmillään hevosia oli Suomessa vuonna 1950, jolloin heinää tarvittiin noin 410 000 hevosen eteen. Luku olisi suurempi, ellei Suomi olisi joutunut luovuttamaan sotien jälkeen sotakorvauksina noin 50 000 hevosta Venäjälle.

Kun maaseutu koneellistettiin, hevonen menetti virkansa. Alimmillaan hevosten määrä oli 80-luvulle tultaessa, jäljellä oli runsaat 31 000 hevosta. Suomalaisten mielistä hevonen ei kuitenkaan kadonnut, vaan elintason kohotessa alkoi myös hevosten lukumäärä kasvaa. Hevosesta tuli harrastekaveri. Suomenhevonen sai rinnalleen tuontihevoset lämminverisistä poneihin, islanninhevosiin ja Norjan vuonohevosiin asti, ja hevosten työt muuttuivat ravi- ja ratsuhommiksi.

Tällä hetkellä Suomessa on noin 76 000 hevosta, ravi- ja ratsutalleja on noin 16 000. Ammattimaisia hevostalouden harjoittajia on tuhansin. 2000-luvulla hevoset ovat olleet oikeastaan ainoa kasvava kotieläinlaji, ja yhä useampi tila saa muodossa tai toisessa tuloja myös hevosista.

Kursseilta kokemusta ja oppia

Suomenhevosen katovuosikymmenten aikana kävi kuitenkin niin, että hevosmiestaito oli ehtyä. Kovin moni kaupunkilainen ei taitaisi saada hevosta valjastettua edes ajan kanssa, ei vaikka harrastaisi ratsastusta. Hevoskansa jakaantui välillä ravi- ja ratsukansaksi.

Nyt kotoinen, monikäyttöinen suomenhevonen houkuttelee jälleen perusrehdillä olemuksellaan ihmisiä takaisin myös metsiin, ja jopa pelloille. Taitoja ja osaamista etsitään sieltä, mistä sitä parhaiten löytyy, eli konkareiden talleilta. Työhevoskursseille on tunkua.

- Minun kohdalla tämä työhevospuuha alkoi niin, että emäntä tuli taloon hevoset mukanaan. Hevosille laadittiin sitten tallipaikat ja innostuin ratsastelua enemmän näistä perinnetöistä; vanha kulttuuri kiinnostaa minua muutoinkin. Kun puitteet oli kotipihassa olemassa, tarjottiin niitä sitten kurssien pitoon ja siinähän sitä samalla opin ääreen pääsi itsekin, kertoilee Kiihtelysvaarassa yhtenä kurssinvetäjänä ollut Anssi Okkonen Nurmeksesta.

Omat opinkappaleensa Okkonenkin on matkalla saanut, ennen kuin valjastus on alkanut sujua, aisat asettuneet sopivaan mittaan ja hevonen alkanut pysyä pitelemättä aloillaan.

- Kyllä sellaistakin on sattunut, että hevonen on saanut minua neuvoa. Kerrankin hevonen katseli minua metsässä hangen keskellä, että mitenkä sinä minua oikein valjastit, kun rinnustin on auki eikä rensselit pysy päällä, Okkonen naurahtaa.

Okkonen arvelee, että nosteessa oleva työhevoskulttuuri on osa nykyihmisen luonnonrauhan kaipuuta. Moni kaupunkilainen lähtee kurssille elämyksiä hakemaan, ja irtautuakseen edes hetken ajaksi hektisestä oravanpyörästään. Jotkut tekevät pysyvämmän ratkaisun, muuttavat maalle ja aika usein pihan reunalle ilmestyy talli ja talliin suomenhevonen.

Kärryt ja reet vaihtelua satulalle

Talvella Anssi Okkonen tekee hevosellaan lähinnä metsätöitä, joskus hankintasavottaakin, mutta enimmäkseen polttopuita omiksi tarpeiksi. Kevällä ja kesällä taas vuorossa on peltotöitä, tosin pienellä alalla ja enempi harrasteluontoisesti.

Talvella on päästävä metsätöihin ja ainakin kerran kesässä niittokonetta kokeilemaan

Anssi Okkonen

- Työkoneiden kunnostus kiehtoo kuitenkin niin kovin, että kerran kesässä pitää päästä niittokonettakin aina kokeilemaan, Okkonen naurahtaa.

- Se on se tunne, kun tuohon talviseen metsään menee, istahtaa parireen kuorman päälle, ottaa ohjat, ja siellä tykkylumisten puiden seassa hiljaisuudessa kulkee. Aisakello kilkattaa ja jalakset narisee; se äänimaisema ja tunne mikä on ihmisen sisällä, sitä ei oikein voi edes kuvailla, eikä varsinkaan korvata millään muulla, Anssi Okkonen puntaroi harrasteelleen syytä ja selitystä.

Meurasten tilalle etsittiin liinaharjasuomenhevosta, ja sellainen löytyikin kuusi vuotta sitten. Poika Tuiskusta toivottiin alkujaan ravuria, mutta sen vauhti ei ravihommiin riittänyt. Ratsuksi ja työhevoseksi Tuisku on sen sijaan kuin tehty.

- Minulle tämä hevonen on sellainen silmäterä, melkein saapi sanoa että elämän hevonen. Tuisku on hieman itsepäinen, mutta hyvälle hevosellehan aina suo vähän omaa päätäkin. Rehti se on myös, ja kova tekemään töitä, kertoo Heidi Meuranen hänen ja miehensä Joni Meurasen omistamasta suomenhevosruunasta.

Heidin tie työhevosharrasteen pariin kulki satulan kautta. Tällä hetkellä nuori perheenemäntä keikkuu reen päällä yhtä kotoisasti kuin satulassa, ja kertoo ajamisen ja työhommien olevan kaivattua vaihtelua ratsastukselle.

Tunnelmaa ja nostalgiaa

Meurasten tilalla kurssin vetäjinä toimivat vanhemmat kokarit Eino Leikas ja Veikko Ripatti, nuorempina vetäjinä kurssilaisia ohjasivat Anssi Okkosen ohella Tuulikummun tilan isäntäpari Heidi ja Joni Meuranen. Kurssimaksua perittiin 70 euroa kahden päivän opastuksesta, ja majoituksesta kymppi lisää tilalla yöpyneiltä.

- Kyllä meidät yllätti se, miten nopeasti kurssi tuli täyteen, ja kuinka paljon kiinnostusta tuli Etelä-Suomea myöten. Yksi tärkeä mitä ihmiset tulevat hakemaan, on tunnelma. Myös vanhojen perinteiden vaaliminen tuntuu viehättävän näinä tietokoneaikoinakin monia, Heidi Meuranen kertoo.

Seuraavat Hevosmetsätyökurssit pidetään Kouvolan Selänpäässä ja Petäjävedellä. Molemmat kurssit on loppuunmyyty. Tulevaa kurssitarjontaa voi seurata Työhevosharrastajien nettisivuilta, ja hyvällä tuurilla siltä voi myös löytää hevosilleen varusteita. Työhevosvaljaita ja niiden lisukkeita ei marketeissa myydä, parhaat aarteet löytyvät usein vanhojen isäntien talleista ja navettojen ylisiltä.

Kurssilaiset pääsivät tilalla tositoimiin. Hevosten valjastusta opeteltiin kädestä pitäen, samoin reellä ajoa, kuorman tekoa, ja kuormapäällä takaisin metsästä tallin pihaan tuloa.

- Täällä on rankoja kaadettu tuonne lähimetsään kurssilaisia odottamaan ja vähän pidetty pahimpien purkujen aikana ajoreittiä auki. Kyllä tarkoitus on aivan käytännön toimissa antaa kurssilaisten ottaa tuntumaa tähän osaan työhevosen osaamisesta. Eikä näitäkään hommia oikein muuten opi, kun tarttumalla ohjatusti työhön ja tekemällä itse, Heidi toteaa.

Tuulikummun emäntä kertoo itsekin opetelleensa aluksi kursseilla hevosen kanssa metsässä ja pellolla työskentelyä. Oma hevonen ja sen kanssa yhdessä tekeminen on neuvonut työssä eteenpäin ja tuonut kokemuksen varmuutta otteisiin.

- Minulle tämä on tosi mieleistä vastapainoa, olen ratsastanut niin monta vuotta että on mukava oppia tekemään näiden hevosten kanssa muutakin. Samalla käsitys suomenhevosesta senkun monipuolistuu, näistä on tosiaan moneksi, Poika Tuiskun emäntä kiittää ohjastettavaansa.