1. yle.fi
  2. Uutiset

Kiinankaalia Liperistä

Puromäen Puutarha Liperissä kasvattaa ainoana tilana Pohjois-Karjalassa kiinankaalia. Yrittäjien Jukka ja Hanne Kinnusen valikoimista löytyy myös muita erikoiskasveja kuten parsaa, palsternakkaa ja valkosipulia.

kiinankaali
Jukka ja Hanne Kinnunen Puromäen Puutarhalta.
Esa Pietarinen / Yle

Liperin Roukalahdella vanhaa sukutilaansa jatkava Jukka Kinnunen aloitti vaimonsa Hanne Kinnusen kanssa erikoiskasvien viljelyn vuonna 2009, jolloin Puromäen Puutarha perustettiin. Tilalla on 60 hehtaaria viljelyalaa, josta suurin osa on edelleen viljalla, mutta yhä enenevä ala käytetään kasvien viljelyyn.

- Viime vuonna erikoiskasvien viljelyyn käytettiin 5,5 hehtaaria ja määrä kasvaa vuosittain, sanoo Jukka Kinnunen.

- Erikoisviljelyn aloituksen takana on kannattavuus. Tarkoitus on että saadaan molemmat leipä tästä tilalta, nyt ja jatkossa, jatkaa Jukka.

Tilan harvinaisuus on kiinankaali, sitä ei viljellä missään muualla Pohjois-Karjalassa.

Kiinankaalia laatikossa.
Esa Pietarinen / Yle

- Katottiin kaupassa, että missä tuottessa ei ole paikallista tuotantoa ja mille on kysyntää. Tukussakin kiinankaalia kysyttiin ja siitä se lähti, Jukka muistelee.

Kiinankaalille lämpösummat riittävät hyvin näillä seuduilla

Jukka Kinnunen

- Kiinankaalille lämpösummat riittävät hyvin näillä seuduilla, mutta kiinankaali on kaalikasveista kaikkein haastavin ötököiden takia. Olemme panostaneet ötököiden torjuntaan käyttämällä hyönteisverkkoja, näin ei tarvitse ollenkaan ruiskuttaa tuholaisia.

- Kiinankaalin kasvatus alkaa kasvihuoneessa, jossa siemenet kylvetään turvepaakkuihin ja annetaan kasvaa taimeksi. Se jälkeen ne istutetaan istutuskoneella muokattuun peltoon. Sato korjataan sitten kaalinkeruukoneella pellosta pois ja pakataan varastoon, kuvailee Kinnunen.

Puromäen Puutarhan kiinankaalit menevät maakunnan kauppoihin ja nyt osa myös Etelä-Suomeen. Kiinankaalin tuottajahinta liikkuu noin 1,2 eurossa kilolta, kaupassa tuote maksaa kolmekertaa enemmän.

- Hintahan on aina tuottajan mielestä alhainen ja kulut kasvavat koko ajan ja hinta pysyy matalana, mutta viljaan nähden kiinankaali on kohtalainen kasvatettava, sanovat Kinnuset.

Puromäen Puutarha tuottaa myös parsaa, porkkanaa, ruusukaalia, palsternakkaa, jäävuorisalaattia ja valkosipulia.

Lue seuraavaksi