Koe uusi yle.fi

Holm: Eurokriisin lientyminen näkyy luottoluokituksessa

Holm arvelee, että hallituksen keväisen puoliväliriihen päätöksillä on jatkossa suuri merkitys Suomen luottoluokitukseen.

Kotimaa

Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holmin mukaan valtion luottoluokituksen säilyminen parhaalla mahdollisella tasolla parantaa luottamusta Suomen talouteen.

Holm painottaa, että kolmen A:n luokituksen ansiosta valtio saa rahoitusta hyvään hintaan ja päätös heijastuu myös yrityslainoihin. Hän arvioi, että Standard & Poor'sin päätökseen vaikutti eurokriisin hienoinen hellittäminen.

- Suomen tilanne on ollut koko ajan vakaa. Mutta tietysti ajateltiin, että eurokriisi olisi pahetessaan voinut vetää kaikkia muita maita huonompaan suuntaan. Nyt Suomen oma vakaa asema tulee paremmin esille, Holm sanoo.

Rakenteellisista uudistuksista lisävahvistusta

Hallituksen on määrä päättää keväällä puoliväliriihessä uusista säästöistä ja veronkorotuksista. Holmin mukaan näillä päätöksillä on jatkossa suuri merkitys Suomen luottoluokitukseen.

- Se on erittäin keskeinen asia. Luottoluokittajat katsovat julkisen velan BKT-osuutta ja julkisen talouden alijäämää, sekä vaihtotaseen kehitystä.

Julkisuudessa on esitetty sopeutumistoimien olevan suuruudeltaan puolesta miljardista vajaaseen miljardiin euroon. Holm arvioi, että miljardiluokan toimenpiteet olisivat Suomen kannalta parhaat.

- Se osoittaisi kansainvälisille tarkkailijoille Suomen pitävän huolen julkisesta taloudestaan. Jos tämän lisäksi saataisiin rakenteellisia uudistuksia, tai ainakin päätöksiä siitä, että missä aikataulussa niitä tullaan toteuttamaan, se vahvistaisi tilannetta entisestään, Holm toteaa.