1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Haluttomuus, erektiohäiriöt ja herkkä siemensyöksy - näistä syistä käydään seksuaaliterapiassa

Seksuaaliterapian tarve on kasvanut viime vuosina. Erityisesti nuoret osaavat etsiä apua seksielämän ongelmiin. Seksuaaliterapeuteista on kuitenkin pulaa syrjäseuduilla.

terveys
suuteleva mies ja nainen
AP Graphics Bank

Seksuaaliterapian ja -neuvonnan koulutettuja ammattilaisia on syrjäseuduilla liian vähän.

Suomen seksologisesta seurasta arvioidaan, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa seksuaaliterapeutteja on tarpeeksi. Pienemmissä kaupungeissa ja maakunnissa taas alan asiantuntijoita tarvittaisiin lisää, koska kysyntä on kasvanut.

Seksologinen seura esittää, että terveysalan koulutuksessa lisätään seksuaalisuuden opetusta. Silloin seksuaalisuutta koskeviin pulmatilanteisiin voitaisiin tarttua nykyistä helpommin esimerkiksi normaalilla terveydenhoitajakäynnillä.

20-30-vuotiaat parit tulevat vastaanotolle huomattavasti aikaisemmin kuin vanhemmat ikäluokat.

Maaret Kallio, seksuaaliterapeutti.

- Koulutan paljon ammattilaisia. Kun kysyn vaikka lääkäreiltä, sosiaalityöntekijöitä tai opettajilta, kuinka monella on omaan perustutkintoon kuulunut seksuaalisuuteen liittyviä opintoja, niin hyvin harvalla on näitä opintoja - jos kenelläkään. Lääkärien, hoitajien, opettajien ja nuoriso-ohjaajien koulutukseen pitäisi kuulua valmiudet käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä myönteisesti ja neutraalisti, seksologisen seuran puheenjohtaja Maaret Kallio sanoo.

Seksuaaliterapiaa monenlaisiin seksuaalisuuden ongelmiin

Seksuaaliterapian tarve on viime vuosina lisääntynyt. Seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat eivät välttämättä ole lisääntyneet, vaan nykyään apua osataan ja uskalletaan hakea.

- Seksistä puhuminen on aiempaa luvallisempaa. Mutta meillä riittää edelleen työmaata. Seksuaalisuus on yhä jonkinlainen tabu, vaikka siitä paljon puhutaankin. Myönteistä ilmapiirin muutosta on kuitenkin tapahtunut, seksuaaliterapeuttina Väestöliitossa työskentelevä Kallio sanoo.

Tyypillisin asiakas Suomessa kärsii seksuaalisesta haluttomuudesta.

Maaret Kallio, seksuaaliterapeutti

Seksuaaliterapiassa pyritään muun muassa käsittelemään ja purkamaan seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia, pelkoja ja ahdistusta. Jokaisen asiakkaan tilanne on erilainen, mutta tietyt kysymykset nousevat esille muita useammin.

- Tyypillisin asiakas Suomessa kärsii seksuaalisesta haluttomuudesta. Miehillä herkkä siemensyöksy ja erektiohäiriöt ovat tavallisia. Samoin eksiin liittyvät pelot, inhot ja ahdistus sekä kivut ovat tavallisia teemoja. Myös erilaisista mieltymyksistä puhutaan. Yksi asiakasryhmä ovat seksuaalista häirintää ja väkivaltaa kokeneet ihmiset, Kallio kertoo.

Kallion mukaan seksuaaliterapiassa näkyy vahvasti se tausta, josta asiakas tulee. Osa on kasvanut avoimessa ilmapiirissä, jossa seksuaalisuudesta on pystytty puhumaan. Toisille seksuaalisuus on ollut kielletty aihepiiri.

- Kyseessä on yksilö- tai pariterapia. Asioita käydään läpi keskustellen. Samalla voidaan antaa neuvontaa ja tarjota tietoa seksistä ja seksuaalisuudesta. Jos terapiaan tulee esimerkiksi pariskunta haluttomuuden takia, käymme ensin läpi, onko kyse todella haluttomuudesta vai kenties vaikka erilaisista haluista. Yritämme selvittää, mikä oireen takana on. Terapiaan tuleminen tarjoaa mahdollisuuden muutokseen ja kasvamiseen, Kallio sanoo.

Turhia käyntejä ei ole

Seksuaaliterapeuttien ammattinimike ei ole suojattu, joten terapeuttia valitessa kannattaa selvittää, millainen koulutus terapeutilla on. Suomen seksologinen seura auttaa terapeuttien arvioinnissa.

Seksuaaliterapeutilla käyminen on monelle edelleen jännittävä asia, vaikka asenteet ovat muuttuneet sallivammiksi ja avoimemmiksi. Seksologinen seura kannustaa hakemaan apua - turhia käyntejä ei ole olemassa.

Jos jokin asia askarruttaa tai ahdistaa, se ei ole liian pieni ongelma.

Maaret Kallio, seksuaaliterapeutti

- Jos jokin asia askarruttaa tai ahdistaa, se ei ole liian pieni ongelma. Vastaanotolla näkee, että ennemmin ihmiset tulevat aivan liian myöhään kuin liian aikaisin. Jos jollakulla on ollut kymmenen vuotta vaikea ongelma tai kokemus seksuaalisuudessa tai parisuhteessa, sitä on paljon vaikeampi työstää kuin jos vastaanotolle tulee heti ongelman ilmettyä. Jos ongelma pitkittyy, sitä ei esimerkiksi parisuhteessa aina enää pystytä hoitamaan, Suomen seksologisen seuran puheenjohtaja Maaret Kallio sanoo.

Kallio on ilahtunut siitä, että nuoret ikäluokat ovat valmiita hakemaan apua aikaisemmin.

- Viime vuosina on näkynyt, että 20-30-vuotiaat parit saattavat tulla vastaanotolle huomattavasti aikaisemmin kuin vanhemmat ikäluokat. Silloin työskentelyaika terapeutin kanssa jää todennäköisesti paljon lyhyemmäksi ja mahdollisuudet käsitellä ongelmaa ovat paljon paremmat. Apua saa myös anonyymeistä palveluista esimerkiksi Väestoliitosta. Neuvoja kannattaa hakea, Kallio kannustaa.

Lue seuraavaksi