1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Twitter

Kolumni: Twitter, oliko pakko?

Tampereen pormestari, Anna-Kaisa Ikonen, opetteli twiittaamaan viime viikolla. Paavikin twiittasi jo joulukuussa ja jos paavikin twiittaa, niin kai sitten minäkin!

Twitter
Paavi Benedictus XVI lähetti ensimmäisen Twitter-viestinsä Vatikaanissa 12. joulukuuta 2012.
Paavi Benedictus XVI lähetti ensimmäisen Twitter-viestinsä Vatikaanissa 12. joulukuuta.Vincenzo Pinto / AFP / Lehtikuva

Kuulin sanan Twitter ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten.En noteeraanut sitä mitenkään. En tiennyt tai halunnutkaan tietää, minulle riitti Facebook. Facebook, josta oli kätevä löytää ystävät läheltä ja kaukaa. Mitä muuta tarvitsisin, tarvitsee vain avata Facebook ja sieltä löytyy kaikki olennainen eikä tarvitse enää soittaa kenellekään kysyäkseni, miten sulla menee, vai tarvitseeko?

Paavi Benedictus twiittaa!

Tyydyin Facebookin ihmeelliseen maailmaan, ja unohdin Twitterin olemassa olon, hetkeksi.

Kunnes tänä talvena tapasin Tuomas Enbusken (siirryt toiseen palveluun), joka sanoi minulle painottaen, että ”jos sä haluut olla kunnon toimittaja sun pitää liittyä twitteriin, siitä tulee vielä iso juttu täällä Suomessakin ja sitten sä olet jo jäljessä”. Mietin siinä hetkessä, että no tuleekohan, enpä nyt tiedä.

Avasin, kuitenkin, Twitter-tilin (siirryt toiseen palveluun) kaikista omista epäilyksistäni huolimatta. Ja suljin sen samantien. En ymmärtänyt sitä. Ajattelin, että "jos mä vaikka vaan päättäisin, että olisin niin kuin anarkistinen ja jos mä en sitten liittyisikään tänne, kun mä en niin kuin tarvitse tätä, ja jos joku kysyy miksi en ole siellä, niin voin aina vastata, et mä en vaan kuulu sinne ja mulla on kuitenkin niin kuin toi Facebook".

Ajatus jäi kuitenkin kummittelemaan takaraivooni. Se jyskytti jonkun aikaa siellä ja muutaman viikon sisällä se unohtui.

Minulla oli vain Tuomas Enbusken sanomat sanat ”sun pitää osata käyttää sitä”.

Sittenpä kuulin uutisen joka mullisti maailmani hetkeksi.Paavi Benedictus (siirryt toiseen palveluun) twiittaa!

Se uutinen oli niin käsittämätön, etten halunnut edes lukea sitä. En uskonut siihen. Sana Twitter kuitenkin jäi kalvamaan mieltäni. Ja lopulta minun oli pakko ”salaa” lukea uutinen. Paavi Benedictus todellakin lähetti ensimmäisen twiitin joulukuun 12. Luin uutisen kerran, ja luin uudestaan. Aloin mielessäni luomaan kuvaa: Paavi on 85-vuotias, minä 21-vuotias, Paavi kirjoittaa twiittejään kahdeksalla eri kielellä, minä kirjoitan yhdellä ja siinäkin on aina kirjoitusvirheitä, Paavilla oli apunaan Vatikaanin viestintäasiantuntija ja minulla oli vain Tuomas Enbusken sanomat sanat ”sun pitää osata käyttää sitä”.

Ahdistuin, mutta samalla iski taisteluhenki päälle. Ja lopulta huomasin ajattelevani, mun täytyy nyt ryhdistäytyä ja opetella käyttämään Twitteriä.

Pieni hiki nousi pintaan useammankin kerran ja tuskastuin sekä kyllästyin, kun en ymmärtänyt mikä on Twitter, mitä teen sillä, näkeekö kaikki mun twiittaukset vai ei. Ja mikä on se twiitti? Tuhat kysymystä täytti pääni.

Mutta nyt pari kuukautta näiden tapahtumien jälkeen, voin sanoa, että olen oppinut. Helppoa se ei ollut, mutta kyllä kannatti. Twitter-ammattilaiseksi en itseäni luonnehtisi, mutta pikku hiljaa hyvä tulee. Mutta pitäisikö mun nyt sanoa itseäni kuitenkin kunnon toimittajaksi niin kuin Tuomas Enbuske silloin aikaisemmin minulle sanoi? Vai mikä minä nyt olen? Olenko vain twiittaaja vai tavallinen ihminen?