Yo-kirjoituksista sähköisiä - oma kone sallitaan

Ensi syksynä lukion aloittavat suorittanevat osan ylioppilastutkinnostaan tietokoneella. Yo-tutkinnon sähköistäminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2016 parista-kolmesta aineesta. Koko tutkinto suoritetaan sähköisesti näillä näkymin vuonna 2019.

Kotimaa
Ylioppilaskirjoitusten osallistujia liikuntasalissa.
Pertti Huotari / Yle

Ylioppilaskirjoitusten sähköistämisen esiselvitys on valmis, ja sen mukaan tietokoneiden käyttö ylioppilaskirjoituksissa on määrä aloittaa kolmen vuoden päästä. Sähköistäminen etenee asteittain niin, että koko tutkinto suoritetaan sähköisesti vuonna 2019.

Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteerin Kaisa Vähähyypän mukaan vuonna 2016 tietokoneet tulevat kokelaiden pöydille parin-kolmen aineen kokeessa. Aineista ei ole vielä päätöstä, hän sanoo.

- Todennäköisesti aloitetaan jostain sellaisesta kokeesta, jota kaikki kokelaat eivät kirjoita.

Oma kone sallitaan

Kokeet suoritetaan omalla tai koulun koneella. Koepaikka voi olla koulun sali kuten nytkin, mutta esimerkiksi Kuopiossa pohditaan keskitettyä suorituspaikkaa, kertoo Klassillisen lukion rehtori Jukka Sormunen.

- Kaikki 700 kokelasta voisivat kerralla olla yhdessä pisteessä. Se vaatii muutoksia virransyöttöön ja tietoliikenteen varmistamiseen.

Kuopio aikoo jo ensi lukuvuonna testata jonkun kurssikokeen sähköistämistä niin, että 400 lukiolaista suorittaa saman kokeen samassa paikassa , tai 200 ja 200 oppilasta kahdessa paikassa, Sormunen kertoo.

YTL:n pääsihteeri Vähähyyppä suosittelee teknisten valmiuksien rakentamista ja testaamista muillekin kurssikokeiden yhteydessä.

Digisyrjäytyneitä opettajia?

Tällä hetkellä tietoteknisten taitojen erot koulujen välillä ovat suuret. Rehtori Sormusen mielestä suuri pelko on, että meille syntyy digiryrjäytyneiden opettajien ryhmä. Myös koulujen käytössä olevien tietokoneiden määrä vaihtelee suuresti. Lukioissa yhtä tietokonetta käyttää keskimäärin neljä opiskelijaa.

- Mutta on paljon lukioita, joissa jokaisella oppilaalla on oma kone, ja on lukioita, joissa on 10-20 oppilasta käyttämässä yhtä tietokonetta, pääsihteeri Vähähyyppä kuvaa tilannetta.

Ei kysytä mitä vaan miksi

Tietokoneiden käyttö mahdollistaa, että yo-kokeiden tehtävissä voidaan esimerkiksi käyttää liikkuvaa kuvaa tai ääntä. Mutta tietotekniikka tarkoittaa opetukselle ja ylioppilastutkinnolle myös muulla tavalla uudenlaista sisältöä. Yksittäisten tiedonmurusten sijasta painotetaan tiedonhankintaa ja uuden tiedon muodostamista, kuvaa Suomen Rehtorien yhdistyksen puheenjohtaja Ari Pokka tavoitetta.

- Ulkoa oppimisen sijasta - mitä ylioppilastutkintokin tänä päivänä aika pitkälle on - päästäisiin sellaiseen malliin, jossa voitaisiin tietoa ja osaamista ja ehkä taitojakin hieman eri tavalla mitata ja käsitellä.

Pokan mielestä tietotekniikan käyttöä pitäisi vain tehostaa jo alakoulusta lähtien.

- Lukiossa ollaan vähän jo myöhässä, jos me siellä tätä rekeä alamme ensimmäistä kertaa vetämään.