1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hotel Torni, Tampere

Tornihotelli nousee montusta vuodessa

Tampereen rautatieaseman kupeeseen tulevan tornihotellin meluisimmat rakennustyöt on jo tehty. Korkeutta tulee seuraavan vuoden aikana 25 kerrosta.

Hotel Torni, Tampere
Tornihotellin perustuksia rakennetaan
Marko Melto / Yle

Tampereen rautatieaseman tuntumassa sijaitsevassa työmaamontussa on päästy jo osittain kallioon saakka. Rakenteilla on tornihotelli, jonka maanrakennustyöt ovat loppusuoralla. Korkea rakentaminen vaatii tarkkaa suunnittelua muun muassa työturvallisuuden kannalta.

Näin korkeat rakennukset eivät ole rakentajille arkipäivää, sanoo työmaapäällikkö Matti Julin rakennusyhtiö SRV:stä.

- Muun muassa Helsingin kaupungin rakennusvalvonta on laatinut ohjeet yli 16-kerroksisen talon rakentamisesta. Ne ovat rantautumassa tänne Tampereellekin, elleivät ole jo rantautuneet. Näiden ohjeiden mukaan rakentaminen etenee.

Työturvallisuudella tiukat vaatimukset

Teknisesti tornihotellin rakentaminen ei eroa suuresti matalampien kohteiden rakentamisesta. Työturvallisuudelle korkeus asettaa silti erityisiä vaatimuksia, sanoo projekti-insinööri Mikko Juvonen SRV:stä.

- Nostot tulevat olemaan tärkeässä asemassa ajallisesti ja työturvallisuuden kannalta. Putoamissuojaus on erittäin tarkan syynin alla. Pitää huolehtia, ettei mitään pääse putoamaan tai lentämään korkealta.

Kova trafiikki tässä tulee olemaan. Elementtirekkoja kulkee tontilla kovin paljon ja tavaraa liikkuu.

Mikko Juvonen

Äänekkäimmät työvaiheet ovat jo takana, kun pontit on lyöty tärinäkoneella maaperään. Ääntä riittää silti jatkossakin, sanoo Mikko Juvonen.

- Kova trafiikki tässä tulee olemaan. Elementtirekkoja kulkee tontilla kovin paljon ja tavaraa liikkuu. Vilskettä on, mutta meteliä aiheuttavaa työtä ei välttämättä enää niin suuresti ole.

Täydessä korkeudessa jo vuoden päästä

Tornihotellin rakennuttaa Eläke-Fennia ja liiketoiminnasta vastaa SOK:n tytäryhtiö Sokotel. Hotelli rakennetaan vanhan veturitallin kylkeen. Veturitallin julkisivua on osittain purettu Pakkahuoneen puoleisesta päästä uuden rakennuksen tieltä.

Tähän mennessä työmaalla on ollut vasta kaksi urakoitsijaa, joiden työntekijöistä iso osa pirkanmaalaisia. Jatkossa myös ulkomaisia työntekijöitä tullaan varmasti näkemään.

Tornihotellin olisi tarkoitus olla jo täydessä korkeudessaan tähän samaan aikaan ensi vuonna.

Lue seuraavaksi