Porin kampus Asema-aukiolle?

Asiaa pohtineen työryhmän esitys on yksimielinen. Kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan esitystä kokouksessaan maanantaina.

kampukset
Havainnekuva Porin Asema-aukion kampus-alueesta
Porin kaupunki

Asema-aukiota ehdotetaan Porin korkeakoulujen yhteiskampukseksi. Esitykseen päädyttiin, koska selvitysten perusteella Asema-aukio nousee käytettävyydeltään ja toiminnallisuudeltaan Puuvillaa paremmaksi. Asema-aukio täyttää tavoitettavuuden, paikoituksen ja näkyvyyden vaatimukset parhaiten. Asema-aukion tilaratkaisu on myös kokonaistaloudellisesti edullisempi.

- Tässä mallissa sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelu jää edelleen Tiilimäelle, koska uusien erikoistilojen rakentaminen olisi kallista, kertoo Teknisen palvelukeskuksen johtaja Jukka Kotiniemi.

Kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan esitystä kokouksessaan maanantaina.

Kaupunginjohtajan asettaman työryhmän yksimielisessä esityksessä Porin yliopistokeskus, Satakunnan ammattikorkeakoulu sekä Diakonia-ammattikorkeakoulu jakaisivat tulevaisuudessa yhteiset tilat Asema-aukiolla. Winnova ottaisi ehdotuksessa käyttöönsä SAMK:n tilat Vähälläraumalla.

6 500 ihmisen kokonaisuus

Tiloihin yhdistyy Samkin 4 000, yliopistokeskuksen 1 500 ja diakonia-ammattikorkeakoulun 300 opiskelijaa. Henkilökuntineen kampuksen tiloja käyttää arviolta 6 500 ihmistä.

Yliopistokeskuksen johtaja Harri Peltoniemi näkee, että nykytilat eivät vastaa korkeakoulujen tarpeita. Yhdistyminen on välttämätöntä.

Opiskelijoiden on tarkoitus muuttaa uuteen kampukseen vuonna 2016.