Herkkusuiden unelmat toteutuivat: Kiinassa avattiin suklaapuisto

Suklaalle omistetussa puistossa ja sen yhteydessä avatussa näyttelyssä pääsee ihastelemaan suklaasta tehtyjä esineitä ja tutustumaan suosikkiherkun historiaan.

viihde
Suklaasta tehtyjä käsilaukkuja
cctv
Suklaasta tehtyjä kiinalaisia astiastoja.

Kiinassa on avattu jokaisen herkkusuun unelma: Shanghaihin on rakennettu kokonainen suklainen teemapuisto "Suklaan Onnenmaa". Puistossa on kaikkiaan kahdeksan paviljonkia, jonne pystytetyissä näyttelyissä pääsee ihastelemaan suklaasta tehtyjä esineitä, maistelemaan suklaata tai vaikkapa pelaamaan suklaakolikoilla toimivia pelejä. Asiapuoltakaan ei ole unohdettu: näyttelyssä paneudutaan myös suklaan historiaan.

30 000 neliömetrin alalla on suklaisia ruukkuja, jalokiviä ja käsilaukkuja. Puiston näyttävin kohde lienee 400-neliöinen ja 160 tonnia painava linna.

Suklaaluomuksien tekemiseen ovat osallistuneet suklaamestarit eri puolilta maailmaa.

Puisto ja näyttely lienevät etenkin lapsien mieleen, mutta kehuja on tullut myös aikuisilta vierailijoilta.

- En olisi voinut kuvitella, että suklaasta saadaan aikaan tällaista, hämmästeli yksi kävijöistä.