1. yle.fi
  2. Uutiset

Suositun asuinalueen liepeiltä raivattu yli 100 000 räjähdettä

Kyse ei ole entisestä sotatantereesta, vaan järvenpohjasta Kuopion keskustan lähellä. Puoli vuosisataa sitten räjähteiden kippaamista järveen pidettiin parhaana mahdollisena ratkaisuna.

Kotimaan uutiset
Maastopukuinen mies nostaa räjähdelaatikkoa vedestä.
Yle (arkistokuva)

Räjähteiden siivoaminen Kuopion Savi- ja Neulalahden pohjasta jatkuu. Puolustusvoimat kartoittaa ja raivaa pohjassa olevia räjähteitä helmikuun puoliväliin asti.

Operaatiota johtava teknikkokapteeni Jukka-Pekka Nurmela sanoo, että ensimmäiset kaksi viikkoa vierähtävät kohteiden kartoittamisessa. Sukeltajat tulevat töihin viikolla kuusi ja seuraavalla viikolla nostetaan ensimmäiset räjähteet järvenpohjasta.

Silloin todettiin, että vesistöihin upottaminen on pääsääntöisesti suositeltavin menetelmä räjähteiden hävittämiseen.

Jukka-Pekka Nurmela

- Se on kohteena aika haasteellinen: kartoitettava alue laaja. Savilahti on vedenlaadultaan aika tummaa ja Neulalahti on syvimmistä kohdista 40 metriä, eli paljon haasteita on, Nurmela tunnustaa.

Turvallisuussyistä Savilahdessa ja Neulalahden pohjukan sekä Savisaaren pohjoispään välisellä vesialueella liikkuminen sekä kalastaminen on kielletty. Tärinä- tai meluhaittoja kartoitus- ja raivaamistöiden ei odoteta aiheuttavan.

Upottaminen oli pitkään "suositeltavin menetelmä"

Savi- ja Neulalahti sijaitsevat suosittujen asuinalueiden äärellä Kuopion keskustan liepeillä. Vuosina 1997–1998 lahdista nostettiin jo yli 100 000 räjähdettä.

Osittain räjähteet ovat peräisin lähellä sijainneelta puolustusvoimien ammusvarikolta. Aikanaan räjähteiden kippaamista järveen pidettiin parhaana mahdollisena ratkaisuna.

- 1960-luvulla oli työryhmä, joka tutki parasta hävittämistapaa vanhoille ylimääräisille räjähteille. Silloin todettiin, että vesistöihin upottaminen on pääsääntöisesti suositeltavin menetelmä räjähteiden hävittämiseen, teknikkokapteeni Jukka-Pekka Nurmela Itä-Suomen sotilasläänin esikunnasta muistelee.

Nurmelan mukaan räjähteitä upotettiin järveen vielä 1980-luvun alulle asti. Niiden raivaaminen Savi- ja Neulalahdesta on tullut myöhemmin ajankohtaiseksi sitä mukaa, kun ranta-alueita on kaavoitettu.

Lue seuraavaksi