Nykykinkereillä ei saa kepistä

Monen nuorenkin mielessä kinkerit yhdistyy Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen kokemiin kauhunhetkiin, kun kovapäisiltä veljeksiltä kuulusteltiin kristinoppia.

Kotimaa
Kinkeriväkeä
Kati Siponmaa / Yle

Keminmaassa on alettu elvyttää evankelis-luterilaisen seurakunnan kinkeriperinnettä. Kirkkoherra Yrjö Haapala kuvailee nykykinkereitä kevennetyksi versioksi, jossa ei tarvitse pelätä laiskanläksyjä.

Eläkeikäisille suunnattu tilaisuus veti Haapalan sanoin "ilahduttavan paljon" väkeä paikalle. Vaimonsa Maijan kanssa kinkereille tullut Leevi Puroila naureskeli, ettei ollut muistanut päntätä katekismusta.

- Kovasti pelotti, että jos täällä aletaan kuulustella, niin minä en muista paljon mitään, mies hörähtää.

Nivalan Sarjankylässä poikasena kinkereillä käynyt Puroila muistelee, että kinkereillä käynti oli välttämättömyys.

- Pitihän se ennen rippikoulua käydä yksi reissu siellä, se oli ikäänkuin jonkinlainen sisäänpääsytutkinto sinne, Puroila veistelee.

Kinkeritalossa pöytä koreana

Monesti maaseuduilla kinkereille kokoonnuttiin isoihin maalaistaloihin, joissa pistettiin parasta pöytään, jotta talonväestä välittyisi hyvä kuva kinkeriväelle.

- Kotona leivottua rieskaa ja oikeata voita päälle. Rieskasta tehtyjä voileipiä meillä tarjottiin, muistelee Inkeri Yliherva.

Myös Kaisa Kanto muistaa lapsuudestaan sen, että kinkereiden pitopaikaksi valitussa pirtissä alkoi kova siivoaminen ja leipominen ennen tilaisuutta.

Hille Kanto ei muista käyneensä kotona pidetyissä kinkereissä, vaan hänen muistonsa vievät Keminmaan Lautiosaaren ja siellä edelleen toimivaan kouluun.

Jos ei osannut vastata, niin joutui pöydän alle tai muuhun häpeäpaikkaan

Hille Kanto

- Pölhön koulussa pidettiin paljon kinkereitä. En muista, että ne olisivat kovin tiukkoja olleet. Mutta nyt kun Yrjö mainosti tätä tapahtumaa, että tämä on sellainen löysä kinkeri, niin mieki uskalsin lähteä matkaan, Kanto naurattaa pöytäseuruetta.

Kannon 1800-luvulla syntynyt isä kertoi aikoinaan toisenlaisista kinkereistä, joissa papistolla oli tiukkoja kysymyksiä katekismuksen sisällöstä.

- Jos ei osannut vastata, niin joutui pöydän alle tai muuhun häpeäpaikkaan, Kanto kertoo.