Penikkataudin uhka peruuttaa turkisnäyttelyt

Turkistarhaajat ovat aloittamassa mittavia penikkatautirokotuksia. Tautia on ainakin toistaiseksi löydetty vain yhdeltä eteläpohjalaistarhalta. Silti alalla on edessä noin miljoonan eläimen rokotukset. Alan taloudelliset näkymät ovat muuten Suomessa varsin valoisat.

Kotimaa
Supikoira häkissä
Supikoira häkissäYle

Satakunnan turkistarhaajien yhdistyksen puheenjohtaja Ari Starck kuvaa oivasti, millaisen työmäärän uhkaava penikkatauti aiheuttaa.

- Se on usean päivän työ. Minullakin eläimiä on tuhat ja rokote annetaan jokaiselle erikseen. Neljä miestä siinä tarvitaan, kolme pitää kiinni ja yksi antaa rokotteen.

Rokotekierros on tehtävä viikonloppuun mennessä. Kaiken lisäksi se on uusittava kesällä. Turkiseläinten lisäksi myös tarhaajien koirat on rokotettava.

Penikkataudin löytyminen Suomesta on aiheuttanut rokotusten lisäksi myös muita varotoimia. Esimerkiksi tarhaajien perinteiset talviset nahkanäyttelyt on peruttu.

- Kaikki turkistarhaajien tapaamiset on toistaiseksi pannassa, kunnes nähdään miten tautitilanne etenee, Ari Starck toteaa.

Turkisala kiinnostaa

Muutama vuosi sitten turkistarhaus näytti tekevän kuolemaa Satakunnassa. Tilojen määrä putosi rajusti vuosituhannen alusta lähtien. Turkiksista maksetaan tällä hetkellä hyviä hintoja ja kiinnostus alaan onkin Satakunnassa selvässä kasvussa.

Uusia turkistarhoja on tulossa varmuudella Vampulaan ja Kokemäelle.

- Uusimaa-Satakunta-Häme -akselille on näiden lisäksi tulossa useita uusia yrittäjiä. Tilaa markkinoilla on, laskeskelee Satakunnan turkistarhaajien puheenjohtaja Ari Starck.

Starckia ei pelota edes eduskuntaan menevä, turkistarhauksen kieltämistä vaativa aloite.

- Ei pelota yhtään. Ei kokonaista toimialaa voi lopettaa.