Onko Kelan uusi lomake yksinkertaisempi? Katso ja vertaa

Kelan suuri lomakeuudistus jatkuu tänä vuonna. Yle Uutiset vertaili uusia ja vanhoja, kapulakielisiä papereita. Nykyään Kela kysyy suoraan, onko pankkitileillä rahaa.

Kotimaa
Kelan vanha ja uusi sairauspäivärahahakemuslomake vierekkäin.
Kela / Yle Uutisgrafiikka

Omainen, ruokakunta ja talletus ovat vaikeita sanoja ymmärtää. Tämä kävi ilmi, kun Kela keräsi asiakkaiden kokemuksia liian hankalista sanoista lomakkeissaan.

Kansaneläkelaitos jatkaa tänä vuonna lomakkeidensa yksinkertaistamista. Viime vuonna alkaneessa hankkeessa siirryttiin asiakkaan sinutteluun, muutettiin sanamuotoja ja kysymysten järjestystä käytetyimmissä hakemuksissa.

- Näissä on lähdetty liikkeelle pisimmistä ja hankalimmista, kertoo hankepäällikkö Pirjo Tikka.

- Teemme parhaillaan asiakaskyselyä uusista lomakkeista niille, jotka ovat hiljattain saaneet jonkin Kelan päätöksen. Toinen kysely on meneillään henkilökunnalle, joka on papereiden kanssa päivittäin tekemisissä.

Viime vuonna uudistettiin muun muassa sairauspäivärahan sekä asumistuen lomakkeet. Kummankin hakijoita on vuosittain satoja tuhansia.

Meili riittää osoitteeksi

Uusi aika ilmenee jo kynän ensimmäisestä vedosta: kun aiemmin täyttäminen alkoi siitä, mitä tukea on vailla, nyt aloitetaan asiakkaan nimestä.

Hakijan tietoihin ei ole uhrattu pitkää tilaa katuosoitteelle ja postinumerolle. Uudessa lomakkeessa kysytään vain sähköpostiosoitetta - kotiosoitteen Kela saa muutenkin väestötietojärjestelmästä.

Esimerkiksi asumistukihakemukseen on kirjoitettava muutaman rivin selvitys omaisuudesta. Vanhassa lomakkeessa kysyttiin, onko hakijalla talletuksia. Uudessa lomakkeessa kysytään, onko rahaa pankkitileillä.

Uusissa lomakkeissa puhutaan myös tilinumeroista - ei enää IBANista tai BIC-pankkitunnisteesta. Sivistyssanoja lienevät nykyään myös ruokakunta ja omainen. Nykyisissä lomakkeissa pitää Tikan mukaan selittää, mitä ne tarkoittavat.

- Muissa lomakkeissa omainen on ehkä ollut tuttu sana, mutta sotilasavustuksissa varusmiehet miettivät, lasketaanko tyttöystävä.

Lomakkeiden kieli ei ole paljonkaan muuttunut, lähinnä täytettävien ja ruksittavien laatikoiden järjestys.

- Tällaisilla teknisillä asioilla saa aikaan jo paljon, sanoo hankepäällikkö Tikka.

- Pidämme jo sitä positiivisena palautteena, että ihmiset ovat kertoneet selvinneensä tukilomakkeen täyttämisestä yksin. Se on tietysti tarkoitus.