1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Vuosien haave toteutuu: Porin Kirjurinluotoon tapahtuma- ja konserttihalli

Porin kaupunki kehittää Kirjurinluotoa kaupungin matkailuvalttina. Kirjurinluotoon rakennetaan 7 000 neliön konsertti- ja tapahtumahalli, johon mahtuu 2 500 katsojaa. Tämän lisäksi keskustaan tulee Angry Birds- seikkailupuisto ja -ravintola.

Kuva: Yle

Kirjurinluodon Event Arenasta tulee ympärivuotinen tapahtumapaikka. Event Arenan kaavoitus on jo aloitettu. Tavoitteena on, että uusi tapahtuma- ja konserttihalli on valmis puolentoista vuoden päästä.

Areenan rakentaa Poriin perustettu Event Arenas Finland Oy.  Suunnittelussa yhteistyökumppanina on arkkitehtitoimisto Küttner Ky Porista.

Event Arena Porissa voidaan järjestää mm. konsertteja, viihdetapahtumia, näyttelyitä , kokouksia ja yksittäisiä sisäurheilutapahtumia.

Kaupunkisuunnittelun päällikön Olavi Mäkelän mukaan paineet ja odotukset Event Arenasta ovat Porin kohdalla kovat.

- Rakennuksesta on tultava hieno. Uusi silta rakennetaan Kirjurin kärjestä Etelärantaan. Suunnitelmat sovitetaan Jokikeskus-suunnitelmiin, kertoo Mäkelä.

Pori Jazz riemuissaan

Pori Jazzin toimitusjohtaja Juha Miikkulainen riemuitsee konserttihallista. 

- Event Arena ollut Pori Jazzin päiväuni jo pitkään. Tämä mahdollistaa sen, että pystymme järjestämään pari konserttitapahtumaa Pori Jazzin nimen alla.

1980-luvulla jokirantaan samalle alueelle Kirjurinluotoon aiottiin rakentaa musiikki- ja kongressitalo. Talosta valmistuivat suunnitelmat, mutta taloa ei koskaan rakennettu.

Vihaisten lintujen ravintola ydinkeskustaan

Porin keskustaan entisen Satakunnan Urheiluliikkeen tiloihin tulee Suomen ensimmäinen Angry Birds -ravintola. Ravintola aukeaa 14.  kesäkuuta tänä vuonna.

Tilakokonaisuuden suunnittelusta vastaa Rovio Oy ja arkkitehtitoimisto Kuttner Ky. Tarkoituksena on yhdistää tori ja Salinin aukio ja sen esiintymislava sekä tuoda lapset alueen käyttäjiksi.  Korttelin läpi kulkevassa 2 000 neliön tilakokonaisuudessa voidaan järjestää myös kokouksia ja pienimuotoisia tilaisuuksia

Angry Birds -tilat rakentaa Moving Goods Oy,  jolla on sama omistus kuin Event Arenas Finland Oy:ssä.