Live Nation: Ani harva konserttilippu myydään jonon ohi

Onko tavallisen kaduntallaajan mahdollista päästä suosittuun konserttiin, johon myydään vain rajoitettu määrä lippuja? Kaupunkilegendan mukaan ei ole.

viihde
Madonna esiintyy Helsingin olympiastadionilla
Madonna esiintyi Helsingin olympiastadionilla 12. elokuuta.Heikki Saukkomaa / lehtikuva

Konserttijärjestäjä Live Nationin tiedottaja Maritta Kettunen on kuullut vuosikausia huhuja siitä, että yritykset ja erilaiset yhteistyökumppanit vievät konserttilput fanien nenän edestä. Huhupuheet käynnistyivät jälleen tällä viikolla, kun varmistui, että Bruce Springsteen tulee keikalle Turkuun toukokuussa. Lipunmyynti alkaa ensi maanantaina ja lippuja on kaupan vain reilut 9000.

- Tällaisissa huhuissa on aika paljon väärää tietoa. Tosiasiassa ennakkoon lippuja myydään yleensä vain kahdesta kolmeen prosenttiin, näin on Springsteeninkin osalla, kertoo Maritta Kettunen.

Klubin jäsenille lippuja ennakkoon

Marita Kettunen sanoo, että Springsteenin artistiorganisaation kanssa on sovittu, ketkä saavat ennakkolippuja. Osa lipuista päätyy Live Nationin tytäryhtiölle Events Clubille, jonka jäsenillä on mahdollisuus ostaa lippuja ennakkoon. Events Club on Pohjoismaiden suurin viihteen kanta-asiakasjärjestelmä.

Live Nationin yhteistyökumppani Elisa saa niin ikään lippuja ennakkoon. Elisalta liput päätyvät heidän asiakkailleen.

- Suurin osa lipuista tulee todellakin ihan normaaliisti myyntiin maanantaina, korostaa Maritta Kettunen. - Ennakkomyyntiin menee muutama sata lippua.

Artisti ei maksa

Springsteenin konsertissa Events Clubin ja Elisan lisäksi osan lipuista saa Bruce Springsteen ja hänen organisaationsa.

- Tämä on ihan normaali käytäntö. Artisti voi kutsua ystäviään tai perheenjäseniään konserttiin, mutta hyvin pieniä määriä lippuja päätyy myös sinne taholle, Maritta Kettunen sanoo.

Konserttien yhteydessä järjestetään usein erilaisia fanitapaamisia. Bruce Springsteenin osalta tällaisesta ei ole vielä sovittu.

- Joskus näitä tapaamisia on järjestänyt Live Nation, joskus taas artisti tai levy-yhtiö. Ne ovat hyvin lämminhenkisiä tilaisuuksia, kertoo Maritta Kettunen.