Reidar Palmgren: Sudenmarja

Palmgren kuvaa romaanissaan ihmisiä, jotka ovat elämänsä aikana jääneet ilman jotakin olennaista. Tämän takia he korvaavat elämässä kokemansa puutteen jollakin toisella tavalla. Palmgren kuvaa päähenkilön luontokokemuksia ja hänen vaistojaan uskottavasti ja pikkutarkasti kuin paraskin luontokuvaaja. Romaanin tarinan logiikka ei mielestäni kuitenkaan toimi, arvioi Juha Pikkarainen.

Reidar Palmgren
Reidar Palmgren: Sudenmarja -kirjan kansi
Kustannusosakeyhtiö Otava

Jos ihminen on syntymästään saakka vailla jotakin aistia, ei hän kykene eikä tiedä kaivata puuttuvan aistin mukanaan tuomia tuntemuksia tai tunteita. Ihmisen tajunta on tällöin hieman vajavainen, vaikka toiset aistit korvaavatkin puuttuvan aistin osittain. Jos taas ihminen menettää jonkin aistin myöhemmin elämänsä aikana, menetettyä aistia ei menetetä kokonaan. Ihmisen tajuntaan on menetetty aisti jättänyt muistijälkiä. Ne eivät häviä menetetyn aistin mukana. Kun muut aistit osittain korvaavat menetetyn aistin, pystyy ihminen muistijälkien avulla palauttamaan mieleensä puuttuvan aistin aiheuttamia tuntemuksia, eikä aisti näin ole kokonaan menetetty. Silti ihmisen kokemukset jäävät vajavaisiksi tai ainakin muuttuvat.

Ihmistä voi pitää myös jotenkin vajavaisena, jos hän elämässään jää ilman tärkeitä tunteita kuten rakkautta ja hellyyttä. Tällöin ihminen yrittää korvata nämä puutteet jotenkin. Hän voi suunnata tunteelliset puutteensa tai kaivatun rakkauden vaikkapa luontoon tai rakennettuun yhteiskuntaan. Itsestään pitää jättää näkyviin jokin jälki tai merkki, muuten koko elämä tuntuu vajavaiselta.

Tulin ajatelleeksi näitä ihmisen elämän puutteita tai vajavaisuuksia, kun luin Reidar Palmgrenin uusimman romaanin nimeltään Sudenmarja. Kirjan on kustantanut Otava. Vuonna 1966 syntynyt Palmgren on koulutukseltaan näyttelijä. Hän on toiminut näyttelijätyön ohella myös toimittajana monissa television kulttuuriohjelmissa. Aikaisemmin on Reidar Palmgren julkaissut kolme romaania, joista esikoisteos nimeltään Jalat edellä vuodelta 2001 palkittiin vuoden parhaana esikoisteoksena Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla.

Sudenmarja-romaanin tarina on outo ja erikoinen. Tapahtumat sijoittuvat keskisuuren suomalaisen kaupungin puisto-osastolle. Tuula on reilut kolmikymppinen koko työikänsä samassa työssä työskennellyt puistotyöntekijä, joka on vihkiytynyt työlleen. Hän on yksinhuoltajaäidin tytär, jonka molemmat vanhemmat ovat jo kuolleet. Kaupunginpuisto ja varsinkin Tuulan vastuualueeksi nimetty sen pohjoinen osa on oikeastaan hänen perheensä ja koko maailmansa. Sitä ei saa Tuulan mielestä muuttaa mitenkään, vaikka poliittiset päättäjät niin haluavatkin. Tuulan kotikin on muuttunut puistosta tuotujen luonnonkasvien säilytyspaikaksi.

Maailman muuttuessa myös puisto-osastolle vaaditaan muutoksia. Pitäisi ottaa käyttöön uusia työmenetelmiä ja uusia, tehokkaita työkaluja. Vanhoja ryteikköjä, joita on Tuulan vastuualueella, pitäisi raivata ja rakentaa niiden tilalle ihmisille ja eläimille uudenlaisia virkistysalueita. Vanha puutarhuri, josta oikeastaan on tullut Tuulalle sekä isä että rakastaja, pystyy hidastamaan muutosta mutta hän on jäämässä eläkkeelle. Miten uusi puutarhuri toimii? Mitkä ovat hänen työtapansa? Pystyykö Tuula omilla avuillaan vaikuttamaan myös uuteen puutarhuriin?

Eikä Tuula ole ainoa, joka haluaa jättää kaupunkiin oman puumerkkinsä. Öisin kaupungissa on jo pitkään liikkunut outo kulkija, joka merkkaa erikoisilla piirroksilla lähes kaikki paikat. Kaupungin isät alkavat puhua töhrijästä, jonka perään pannaan poliisit ja vartijat. Kuka on tämä salaperäinen töhrijä? Miksi hän piirtää erikoisen merkkinsä joka paikkaan?

Hyvin erikoiseksi Reidar Palmgrenin Sudenmarja-romaanin tarinan tekee vielä joki, joka virtaa läpi kaupunginpuisto. Joki tuo aina tiettyyn paikkaan yläpuoliseen järveen tai jokeen hukkuneet ihmiset. Tuo paikka on vain poliisin ja yhden puisto-osaston työntekijän tiedossa. Vanha puutarhuri testamenttaa tiedon tästä erikoisesta paikasta Tuulalle jäädessään eläkkeelle.

Mielestäni Reidar Palmgren kuvaa romaanissaan ihmisiä, jotka ovat elämänsä aikana jääneet ilman jotakin olennaista. Tuula, töhrijä ja vanha puutarhuri ovat jääneet vaille rakkautta. Tämän takia he korvaavat elämässä kokemansa puutteen jollakin toisella tavalla. Tuula rakastaa omaa puistoaluetta, sen kasveja ja eläimiä kuin ihmistä. Hänen aistinsakin ovat herkistyneet erityisesti luonnon tapahtumien aistimiseen. Rakkautta ja huomiota vaille jäänyt töhrijä haluaa ilmoittaa olemassaolostaan erikoisilla merkeillä. Vanha puutarhuri haluaa suojella ja rakastaa Tuulaa, koska oma avioliitto on onneton. Eläkkeelle jäämisen takia hän menettää Tuulan ja samalla koko elämän.

Suoraan sanottuna en pitänyt Sudenmarja-romaanista. Minusta Reidar Palmgren kuvaa Tuulan luontokokemuksia ja hänen vaistojaan uskottavasti ja pikkutarkasti kuin paraskin luontokuvaaja. Romaanin tarinan logiikka ei mielestäni kuitenkaan toimi. Romaanissa tapahtuu monia epäuskottavia asioita ja liian moni asia jää auki tai vaille vastausta. Mutta parahin lukijani, sinun kannattaa kokeilla miten Sudenmarja -romaanin erikoinen tarina avautuu sinulle. Antoisia lukuhetkiä