1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Google teki hyvää tulosta

Googlen loppuvuoden tulos oli odotettua parempi, koska yritykset innostuivat investoimaan verkkomainontaan juhlakaudella.

Kuva: Daniel Deme / EPA

Hakukonejätti ja laitevalmistaja Google julkisti viime yönä Suomen aikaa tuloksen, joka sai osakekurssin viiden prosentin nousuun. Tulos oli hieman analyytikkojen odottamaa parempi.

Loka-joulukuun liikevaihto nousi yli kolmanneksen 14,4 miljardiin dollariin, vajaaseen 11 miljardiin euroon.

Google teki loppuvuonna noin 2,9 miljardin dollarin elin 2,2 miljardin euron voiton. Vuotta aiemmin nettovoittoa kertyi 2,7 miljardia dollaria.

Voiton kasvusta kiitetään eritoten verkkomainostajia, jotka innostuivat tavoittamaan kuluttajia juhlakaudella.

Suomessakin kasvua

Google on Suomessa hakukonemarkkinoiden lähes yksinvaltias. Verkkomainonnan kattojärjestö IAB Finlandin mukaan Suomen hakukonebisneksessä virtasi rahaa arviolta 100 miljoonaa euroa, josta Googlen osuus oli peräti 98 prosenttia.

IAB Finland harmittelee, ettei Google maksanut Suomeen veroja vuonna 2011 kuin 110 000 euroa. Pohjola Marketsin seniorianalyytikko Hannu Rauhala kuitenkin muistuttaa, ettei monikansallisen yhtiön verotusta ole syytä tarkastella maakohtaisesti.

- Sisällön tuottamisesta aiheutavat kustannukset voivat olla toisessa maassa ja tulot toisessa maassa. Sen takia yhden maan tarkastelu ei kerro koko totuutta vaan lähestymistapa pitäisi ulottua koko Eurooppaa koskevaksi, Rauhala sanoo.

Toistaiseksi Google on jyrännyt mainostuloillaan, mutta aktiivisesti uusia liiketoimintamahdollisuuksia kartoittavalla jättiyhtiöllä on sormensa pelissä monessa muussakin teknologiassa.

- Google on hyvin ennakkoluulottomasti lähetenyt mukaan erilaisiin liiketoimintoihin. Google esimerkiksi kehittää omaa älyautoaan, Rauhala tietää.