Soini: Pääministerinä järjestäisin kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä

Perussuomalaisten puheenjohtaja on sitä mieltä, että Suomi voisi ottaa äänestyksessä mallia Isosta-Britanniasta. Katainen ei näe tarvetta kansanäänestykselle.

politiikka
Timo Soini
Timo Soini Aamu-tv:ssä 23.1.2013Yle

Timo Soini (ps.) kirjoittaa "plokissaan (siirryt toiseen palveluun)", että pääministerinä hän järjestäisi kansanäänestyksen Suomen EU-jäsenyydestä. Soini viittaa Britannian pääministerin David Cameronin ilmoitukseen pitää vastaava äänestys vuoden 2017 loppuun mennessä.

- Pääministerinä tekisin saman esityksen Suomessa. Kansanäänestys on hyvä ja kannatettava tavoite, oli sitten vallassa tai ei, Soini kirjoittaa.

Hän sanoo lisäksi Yle Uutisille, että EU-jäsenyydestä ja sen ehdoista pitäisi äänestää kerran sukupolvessa. Soini haluaisi Suomelle paremman sopimuksen EU:n kanssa eikä hyväksy velkojen yhteisvastuuta.

Ei EU mikään vankila ole.

Timo Soini

- Ei Suomen kuulu maksaa muiden maiden pankkitukia ja pörssipelivelkoja, Soini sanoo Yle Uutisille.

Soini pitää Cameronin avausta ylipäänsä hyvänä asiana, ja sanoo seuraavansa innolla mitä ehdotus saa aikaan muissa Pohjoismaissa.

- Ei EU mikään vankila ole, kyllä sieltä pääsee pois, jos ehdot eivät ole tyydyttävät. Nyt on pellit auki, Soini sanoo.

Soinin mielestä on täysin selvää, että Britannian mahdollisella irrottautumisella EU:sta olisi laajat seuraukset.

- EU voi selvitä vain itsenäisten valtioiden liittona, Soini sanoo.

Soini ennustaa, että nyt avautuu myös keskustelu siitä millaisen EU:n haluamme.

- EU-politiikka on katastrofaalisen huonoa tukipaketteineen ja nollakasvuineen. Pitää miettiä miten se olisi korjattavissa.

Soini on antanut tänään lausunnon myös Britannian medialle. Omien sanojensa mukaan hän on viestittänyt, että tämä oli hyvä avaus.

Pääministeri Jyrki Kataisen erityisavustajan mukaan Katainen ei näe tarvetta EU-kansanäänestykselle. Katainen ei halunnut kommentoida asiaa enempää.