Ovatko suomalaiset liian lihavia?

Yli puolet suomalaisista aikuisista on ylipainoisia. Joka viides on lihava. Myös lapset ja nuoret lihovat. Suomessa aikuisväestön lihavuus on yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa mutta harvinaisempaa kuin Iso-Britanniassa tai Etelä-Euroopassa. Entä pitääkö yhteiskunnan maksaa lihavuusleikkaukset vai onko meillä varaa jättää hoitamatta?

Osallistu
Mies syömässä hampurilaista ja ranskalaisia.
Yle

Monenmoinen laihdutusbisnes voi nykyisin entistä paksummin. On lukematon määrä erilaisia laihdutuskuureja ja ruokavalioita keittokirjoineen. On laihdutusklubeja, kuntosalien laihdutusohjelmia, laihdutustuotteita ja ravintolisiä.

Vaikka EU nykyisin sääteleekin laihdutustuotteiden terveys- ja laihdutusväitteitä, jää humpuukin tunnistaminen lopulta laihduttajan itsensä kontolle.

Juhlakauden jälkeen laihduttavat muutkin kuin ylipainoiset, mutta onko laihduttamisesta hyötyä?

Äärimmäinen keino hoitaa ylipainoa on lihavuusleikkaus. Nykyisin Suomessa leikataan tuhatkunta sairaalloisen lihavaa ihmistä vuosittain. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan tarve olisi 6 000. Pitääkö yhteiskunnan maksaa lihavuusleikkaukset? Kysymyksen voi kääntää myös päälaelleen: onko meillä varaa jättää hoitamatta?

A-studio: Talkissa pohditaan 24.1. myös sitä, onko lihavuus sairaus ja kuka määrittelee normaalipainon. Vieraina lääkäri Kirsi Pietiläinen HUS:n lihavuustutkimusyksiköstä, tutkija Hannele Harjunen Jyväskylän yliopistosta, toiminnanjohtaja Pia Charpentier Syömishäiriöklinikalta ja "pitkän linjan laihduttaja" Sari Inkinen. Keskustelun vetää Susanne Päivärinta.