Lapsuusiän lihavuus on vakava asia

Lapsen lihavuuskierre tulisi katkaista mahdollisimman varhain. Lapsuusajan lihavuus voi aiheuttaa vakavia seurauksia ja pahimmassa tapauksessa lyhentää elinikää.

ylipaino
Nainen kahmii karkkia ja keksiä suuhunsa
Katariina Luoma / Yle

Lapsen lihavuus on asia johon tulisi tarttua mahdollisimman varhain. Kun painosta alkaa koitua lapselle haittaa asiaan pitäisi tarttua, opastaa lastentautien erikoislääkäri Marketta Dalla Valle.

- Lihavuudesta on lapselle haittaa, jos lapsi kokee kaveripiirissä kiusaamista tai syrjintää ja hänen yleinen elämänilonsa on alentunut. Tai jos lapsella on fyysisiä oireita kuten hengästymistä tai kipua jaloissa tai nilkoissa.

Se, että vanhemmat sisukkaasti uskovat kilojen karisevan itsestään kasvupyrähdyksen myötä on väärä luulo.

- Lihomisen suunta tulisi katkaista mahdollisimman varhain. Perhe voi huomioida asian kotona tai siihen voidaan kiinnittää huomiota neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Mitä varhaisemmin asiaan päästään puuttumaan sitä helpompaa muutoksen saaminen on.

Marketta Dalla Valle toivoo, että viesti lapsen lihomisesta otettaisiin vastaan positiivisesti.

- Toivon, että perheessä asiaa ajateltaisiin hyvällä ja iloittaisiin siitä, että asia tulee esille ja nyt voidaan ruveta miettimään mitä sille voisi tehdä.

Lihavuus kulkee suvussa

Ylipainoisten vanhempien lapsilla on suurempi riski tulla ylipainoisiksi.

- Tämä on ihan yleisesti tiedossa ja se on tutkimuksissa todettu. Tämähän on yksi huoli lasten ja nuorten lihavuudessa, että se on sellainen sukupolvelta toiselle siirtyvä asia.

Lihavuudesta on lapselle haittaa, jos lapsi kokee kaveripiirissä kiusaamista tai syrjintää ja hänen yleinen elämänilonsa on alentunut.

Marketta Dalla Valle

Yli 80% lapsena lihavista on aikuisenakin lihavia. Hyvin usein lapsuuden lihavuus siirtyy aikuisuuteen ja sen jälkeen sukupolvelta toiselle.

Lapsuusajan lihavuus voi aiheuttaa vakavia seurauksia ja pahimmassa tapauksessa lyhentää elinikää.

- Tiedämme, että valtimotautien kuten esimerkiksi sokeri- ja verenpainetaudin muutokset alkavat jo varhain niillä joilla on riskitekijöitä, yksi sellainen on lihavuus. Jo 9-10-vuotialta voi löytyä huonontunutta sokerinsietoa, maksa alkaa rasvoittua, verenpainetautia tai kakkostyypin diabetesta voidaan todeta nuorillakin.

Ruokaremontti koko perheelle

Jos perheessä havaitaan lapsen lihoneen tulisi siellä miettiä mikä kotona on muuttunut.

- Syödäänkö kotona aiempaa enemmän herkkuja tai onko ruokailurytmi muuttunut, onko yhteisiä ruokahetkiä vähemmän?

Monesti vastaukset kysymyksiin ja ratkaisu lihomiskierteen katkaisemikseksi löytyvät jokapäiväisestä arjesta.

- Enemmän pihalla peuhaamista ja kannustaa lapsi tietokoneen ääreltä pois muiden lasten kanssa leikkimään, neuvoo Marketta Dalla Valle yksinkertaisia konsteja.

Terveellisen lautasmallin noudattaminen ruokailussa, riittävät yöunet ja sopiva määrä liikuntaa ulkona ja sisällä, näistä kolmesta asiasta huolehtiminen takaa hyvin usein lapselle terveellisen alun elämäntaipaleelle.

- Jos lapsi tästä huolimatta lihoo, täytyy asiaa tutkia ja taustoittaa. Yleensä perheellä on sellainen käsitys, että olemme kaikkemme jo tehneet. Kun asioita lähtee tarkistelemaan löytyy kumminkin energiansaannin ja kulutuksen epäsuhtaa, johon huomiota kiinnittämällä saadaan muutosta aikaan. Me perheinä olemme usein sokeita omille tottumuksillemme.