Aamun kirjassa Monika Fagerholmin Lola ylösalaisin

Jana Marton palaa seitsemäntoista vuoden jälkeen lapsuudenkaupunkiinsa osallistuakseen entisen ystäväpiirinsä syysillallisille. Romaanissa on kaksi aikatasoa, nykyaika ja vuosi 1994, jolloin Jana löysi nuoren miehen ruumiin. Murha oli jäänyt selvittämättä.

kulttuuri
Monika Fagerholm Aamu-tv:ssä
Nadja Nowak ja Seppo Puttonen keskustelivat Monika Fagerholmin kanssa hänen kirjastaan Lola ylösalaisin.

Tarina sijoittuu pieneen merenrantakaupunkiin Etelä-Suomessa. Monika Fagerholm kuvaa erinomaisesti pikkukaupungin ummehtunutta tunnelmaa. Asioista ei saa puhua ääneen, ja raha määrittelee sisäpiiriläiset. Fagerholm on antanut paikoille kuvaavia nimiä, jotka Liisa Ryömä on suomentanut osuvasti Lattaniemeksi ja Sontalahdeksi.

Romaanissa on paljon kuolemaa ja surua. Leikit ovat julmia. Fagerholm kirjoittaa lapsuuden ja viattomuuden lopusta. Hän tavoittaa hyvin sen miten ihminen hahmottaa ajattelussaan elämää. Aika ei ole jana vaan pyörre. Tapahtumat ja tunteet ovat yhtä tosia.