Kuusankosken kirkontornissa piilossa aikamoinen kone

Kuukausia pimeänä ollut kirkonkellon kone kirvoitti kuusankoskelaiset palautteen antoon Kouvolassa. Korjausten jälkeen kellot näyttävät taas aikaa, suurin piirtein oikein.

Kotimaa
kirkonkellon koneisto
Eijaleena Martikainen / Yle

Moni kuusankoskelainen on ehtinyt viime vuosina ärsyyntyä vilkaistessaan kellonaikaa tutusta paikasta, pääkirkon tornin kelloista. Ne jätättävät vuorollaan, ovat joskus pysähdyksissä kuukausia.

Vuonna 1987 uusittu kellokoneisto on tullut elinkaarensa lopulle. Tällä hetkellä kellot taas näyttävät aikaa korjausten jälkeen suurin piirtein oikein, minuutin parin tarkkuudella. Mutta linnunpöntön kokoisten digitaalisten kellokoneistojen keskellä kirkontornissa seisoo pieni mökki, jonka oven takana on miehenkorkuinen vanha kellokoneisto.

Pääkirkon kellot modernisoitiin digiaikaan, mutta neljännesvuosisadan jälkeen on huomattu, että eliniästä tuli yllättävän lyhyt.

- Ilman jatkuvaa huoltoa ja pientä remonttia kellot eivät käy. Loppusuoralla nämä ovat, kuvailee seurakuntayhtymän laitosmestari Ari Salminen.

Kuusankoskella toimiva seurakunnan laitosmies Matti Mustikkamaa ihmettelee, miten paljon ihmiset ovat valittaneet seisovista kelloista.

- Yllättävän moni haluaa nähdä ajan kirkon kelloista, ja kun ne olivat kuukausia pimeänä, niin negatiivista palautetta tuli. Suomessa on muutama firma, joka näitä huoltaa, mutta emme saaneet sieltäkään nopeasti apua, Mustikkamaa kertoo.

Vanhan koneiston palauttamisesta keskusteltu

Vanhan kellokoneiston isot rattaat kiiltelevät puumökin hämärissä messinginhohtoisina. Koko laitos on puolikkaan henkilöauton kokoinen ja näyttää taideteokselta.

Yllättävän moni haluaa nähdä ajan kirkon kelloista.

Matti Mustikkamaa

- Tämän saisi varmasti takaisin käyttöön, jos tulisi tarvetta. Vuonna 1929 rakennettu koneisto toimii kyllä edelleen, ja tutkimuksen mukaan peruskorjauksen jälkeen koneisto voitaisiin ottaa käyttöön. Kun tämän äärellä seisoo, tuntuu kuin sen tekijätkin olisivat läsnä. Siinä on sitä vanhojen aikojen arvokkuutta, kun esineet tehtiin kestämään, Ari Salminen pohtii iäisyysnäkökulma kirkontorniin sopivasti mielessään.

Laitosmies Matti Mustikkamaa osoittaa vaijeria, joka johtaa koneistosta tornin läpi alas kirkkosalin tasolle.

- Alkuun täällä on ollut vastapainot ja punnukset. Suntio veti kelloon käsin vedon, mutta luultavasti 1960-luvulla tähän tuotiin sähkö, jolla kello pysyi käynnissä.

Seurakuntayhtymällä ei ole päätöksiä vanhan kellon palauttamisesta käyttöön, mutta keskusteluja aiheesta on käyty.

- Alan entisöintiyrityksestä käytiin tätä katsomassa, ja heidän mielestään tämän koneiston seisottaminen turhana oli lähes pyhäinhäväistys tai ainakin sääli. He ovat korjanneet Kotkassa vastaavanlaisen kellon uudestaan käyttöön, Salminen kertoo.

- Nyt kun seurakunta hakee taas ympäristödiplomia, tämän voisi kunnostaa kestävän kehityksen nimissä. Nykyisinhän tarvikkeelle lasketaan elinkaari, jonka aikana sitä ei huolleta ja jonka jälkeen se vain heitetään pois. Kirkon kuuluisi katsoa pitemmälle kuin vain omaan perspektiiviin, jotta kaikki mikä tehdään, tehtäisiin myös seuraavia sukupolvia ajatellen. Tässäkin vanhassa kellokoneistossa on kauneutta ja karuutta yhdessä, ihan kuin ihmisessäkin, laitosmestari Ari Salminen miettii.