Maasotakoulun vastuu kasvaa

Jatkossa Maasotakoulu toimii viidellä paikkakunnalla. Lisäksi maasotakoulu tulee vuosittain johtamaan maavoimien vaikuttamisharjoitusta.

Kotimaa
YLE Etelä-Karjala

Puolustusvoimat julkisti säästöohjelmansa noin vuosi sitten. Tuolloin varuskuntaverkostoa karsittiin pakon edessä. Myös hyötyjiä oli, ja yksi vahvistuneista yksiköistä oli Lappeenrannassa sijaitseva maasotakoulu.

Lappeenrantaan siirrettiin mm. Haminassa sijaitsevan Reserviupseerikoulun esikunta.

- Viime vuosi on tehty suunnittelua ja muutokset astuvat voimaan ensi vuonna, kertoo Maasotakoulun johtaja eversti Kimmo Lehto.

Enemmän kuin osiensa summa

Käytännössä maasotakoulun ja reserviupseerikoulun esikuntien yhdistäminen merkitsee uuden esikunnan muodostamista.

- Perusjako tulee menemään tehtävien mukaan. Operatiivinen osasto tekee jatkossakin rauhanajan ja sodanajankin suunnittelua ja sitä myös vahvistetaan. Koulutusosasto tulee vastaamaan varusmiesten ja henkilöstön kouluttamisesta, Lehto kertoo.

Henkilöstö- ja huoltoosastojen tehtävät keskitetään jatkossa hallinnolliseen osastoon.

- Tämä on enemmänkin kuin vain maasotakoulun ja reserviupseerikoulun esikuntien yhdistelmä, Lehto kuvailee.

Maasotakoulun johtaja Kimmo Lehto myöntää, että hallinnon yhdistäminen teettää hartiavoimin työtä.

- Me olemme saaneet tehtävät maavoimien esikunnasta. Ne puretaan edelleen prosesseiksi ja niiden pohjalle tehdään työjärjestykset ja vastuut. Ensimmäinen kierros näistä on jo tehty ja tänä vuonna edessä on toinen, Lehto kertoo.

Jatkossa viidellä paikkakunnalla

Tähän saakka maasotakoulu on toiminut Lappeenrannassa ja Taipalsaarella. Tulevaisuudessa toiminta levittäytyy laajemmalle.

- Meillä tulee olemaan vakituista toimintaa viidellä paikkakunnalla, eli Lappeenrannassa, Haminassa, Niinisalossa, Hattulassa ja Riihimäellä. Tämän lisäksi meillä on toimintaa ampumakenttäalueilla, kuten Taipalsaarella ja Rovajärvellä, Lehto kertoo.

Vastuut lisääntyvät myös suhteessa maavoimien toimintaan.

- Jatkossa maasotakoulu tulee vuosittain johtamaan maavoimien vaikuttamisharjoitusta, eversti Kimmo Lehto kuvailee maasotakoulun vastuiden kasvamista.