Zero Dark Thirty on toteutettu arkisesti

11. lokakuuta 2001 terroristijärjestö al-Qaidan jäsenet kaappasivat Yhdysvalloissa neljä lentokonetta. Kaksi koneista lennettiin New Yorkissa sijainneen World Trade Centerin korkeuksiin kohonneisiin torneihin.

kulttuuri
Kuva elokuvasta Zero Dark Thirty
Zero Dark Thirty: parhaan naispääosan ehdokkuus Jessica Chastainille.Universal Pictures
Tähtiä.

Iskussa kuoli liki 3000 ihmistä. Al-Qaidan tuolloisesta johtajasta Osama Bin Ladenista tuli välittömästi maailman etsityin mies. Bin Laden onnistui pakoilemaan Yhdysvaltain ja sen kumppaneiden tiedustelupalveluita liki kymmenen vuotta. Hänet löydettiin lopulta vuonna 2011, asumasta keskellä pientä Pakistanilaista Abbotabadin kaupunkia. Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukot hyökkäsivät Bin Ladenin taloon saman vuoden toukokuussa ja surmasivat hänet.

Kathryn Bigelown ohjaama Zero Dark Thirty alkaa kuvilla, joissa Yhdysvaltain tiedustelupalvelun agentit nöyryyttävät ja kiduttavat vankeinaan olevia muslimeja. Me kaikki toki tiedämme näin myös todellisuudessa tapahtuneen. Asioiden tuominen katsojan silmien eteen niin toteavaan tapaan kuin Bigelow sen tekee, tuntuu kuitenkin todella ilkeältä.

Bin Ladenin lymypaikan etsintä oli lopulta hyvin arkista toimintaa. Työtä tehneet CIA:n agentit tarkastivat tuhansia ja taas tuhansia vihjeitä, joista mikään ei tuntunut johtavan mihinkään. Valtion politiikan muuttuessa jouduttiin vanhat metoditkin vaihtamaan uusiin. Kaiken lisäksi Bin Ladenin olinpaikka löytyi lopulta lähes sattumalta.

Vuosikausien etsinnän jälkeen monet olivat valmiita heittämään hanskat tiskiin. Bin Ladenin epäonneksi tiedustelupalvelun palkkalistoilla oli, elokuvassa Mayaksi nimetty naisagentti, joka ei aikonut antaa periksi. Todelliseen henkilöön pohjaava Maya kuvataan, jopa fanaattisesti asialleen omistautuneeksi. Hänellä ei ole minkäänlaista yksityiselämää. Kaiken täyttää annettu tehtävä ja sen loppuun saattaminen. Elokuvan suurimmat konfliktit syntyvät tutkinnasta jo pikkuhiljaa luopumassa olevien miespuolisten johtajien ja tämän elämästään kymmenen vuotta Bin Ladenin jahtaamiseen käyttäneen naisen välillä.

Elokuvan lopussa nähdään myös itse surmatyö. Tämäkin osio on toteutettu ilman yliuhoavaa tähtilipun heilutusta. Dokumentinomaisesti, arkisesti. Arkisuus on avainsana myös elokuvan henkilökuviin. Päähenkilöstä Mayasta ei ole yritettykään tehdä sankaria. Hän on itse asiassa säälittävä hahmo, joka tuntuu elokuvan loppukohtauksessa jäävän täysin tyhjän päälle, tehtävän lopulta tultua suoritetuksi. Samaa tyhjyyden tunne valtaa myös katsojan, joka tietää, että tämä maailman kallein salamurha ei lopulta ratkaissut juuri mitään.

Tämän viisi Oscar-ehdokkuutta saaneen elokuvan armeijaslangia oleva nimi Zero Dark Thirty viittaa Osama Bin Ladenin kuolinhetkeen, puolituntia jälkeen puolenyön.