Kaisalle sataa jälleen kiitosta

Vuoden rakennuttaja -palkinto on myönnetty Helsingin yliopiston tila- ja kiinteistökeskukselle. Erityisesti kiitosta sai Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjasto eli Kaisa-talo.

Helsingin yliopisto

Kaisa edustaa modernia kotimaista arkkitehtuuria ja ennakkoluulottomia ratkaisuja. Syksyllä 2012 avattu pääkirjasto on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta.

Lisäksi Helsingin yliopistoa kiiteltiin energiatehokkaista valaistusratkaisuista. Yliopiston tarpeisiin on kehitetty myös joustavia taloteknisiä ratkaisuja.

Viikin konesalien hankintamenettelyssä huomioitiin datakeskuksen koko elinkaaren energiatehokkuus. Hankinnassa painoarvoa saivat laadulliset ja toiminnalliset tekijät.

Vuoden rakennuttajan valitsee Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI. Palkinto on jaettu vuodesta 2008 alkaen.

Vuoden rakennuttajiksi on aikaisemmin valittu Finavia, Etera, SOK, Järvenpään Mestariasunnot ja Liikennevirasto.

Helsingin rakennuslautakunnan vuotuinen tunnustuspalkinto, Rakentamisen Ruusu myönnettiin äskettäin kahdelle kohteelle, Kaisa-talolle ja WDC-Paviljongille.